sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Irlannin-matka, osa 1: Ei pitänyt ostaa kankaita

Palasin Irlannista nukkekoti-innostuksen, tilkkutäkkivimman, autuaiden muistojen ja noin viidensadan digikuvan kanssa. Alan purkaa matkasaldoa helpoimmasta päästä. Ensinnäkin. Käsityöt. Perinteisen kahden naisen ompeluleirin minun osastoni tuotti seuraavaa:

Kirjoin koristeet Meridan juhlavaan empire-mekkoon. Vahingossa tuli skottinuken hameen koristeeksi ohdakkeita, ja ohdakehan on Skotlannin symboli tai kansalliskasvi tms. Tietysti väitän kaikille jatkossa, että symboliikka kirjonnassani oli suunniteltua.

Nyt hame näyttää pikkutytönjuhlahameemmalta. Kirjonta ja vyö keventävät sitä. Se oli ennen vähän turhan veistoksellinen vaatekappale.

Sain tämän hameen kankaat ystävältäni synttärilahjaksi alkuvuonna. Leikkasin silloin mekon palasetkin jo. Mutta ompelut ovat sen jälkeen olleet vähissä. Syystä että vuodenvaihteesta lähtien on ollut niin, että koneen surina sattuu päähän, sen tärinä käsiä vasten rasittaa koko kehoa ja liikkuva neula ja kangas saavat silmät sumuiseksi ja pään sekaisin. Valitettavasti ompeluoireistossa ei ole tapahtunut mitään muutoksia. Kuvan mekon ompeleminen oli inhaa ja sen tekeminen piti jakaa usealle päivälle. Lopputulos onneksi ilahdutti.
Lämmittelin nukenvaateompelua tekemällä yllä olevan hameen. Ensin tuntui, että homma ei ole hanskassa. Oli kamalan vaikea hoksata, mitenpäin kangas laitetaan koneeseen. Lämmittelyn jälkeen uskaltauduin ompelemaan viime vuonna tilattua nukentakkia. Sain sen melkein valmiiksi.

Näin. Siinä matkan nukenvaateosuus.

Ystäväni ompelee (myös) tilkkutäkkejä. Minun nähdäkseni runsain määrin. Mutta jos määrän paljous on suhteellista ja näkökulmakysymys, niin ainakin absoluuttinen tosiasia on, että hän ompelee ihastuttavia täkkejä. Saan hänen luonaan vieraillessani aina tilkkutäkkikuumeen, ja hänen ansiostaan minulla on jo yksi omatekemäni melkein valmis torkkutäkki ja kankaat toiseen suunniteltuun täkkiin. Tai siis, niin tilanne oli ennen matkaa.

Melko läheltä ystäväni kotipaikkakuntaa löytyy maailman suloisin käsityöpuoti, Cottonwod Tree. Kauppa on idyllisen pikkukaupunkin, Kilcullenin, idyllisellä kadulla, idyllisessä pikkurakennuksessa, karkinvaaleanpunaisen ja vaaleankeltaisen kiinteistön välissä. (Värit siis viittaavat rakennusten ulkoseiniin.) Mutta Cottonwood Treen ansiot eivät jää ainoastaan idyllisyyteen. Vaikka kauppa on hyvin pieni eikä sen kangasvalikoima ole erityisen suuri, sen kangasvalikoima on ihastuttavin, mitä olen missään nähnyt. Siten visiitti Kilcullenissa on ollut matkabudjetilleni aina tuhoisa. Tänä vuonna ajatuksissa oli jättää kangaskauppakäynti tekemättä. Ehdottomasti. Näin:

Jätetään Kilcullen väliin.
Mulla on ihan riittävästi kankaita.
Ei meille mahdu enää kankaita.
En mää ehdi ikinä ompelemaan kaikkia mun kankaitani.
En mää edes nykyään jaksa ommella.

Hetken päästä:

Nämä Tähkäpään alusvaatteet on tosi ihanat.
Onko tämä pitsi Kilcullenista?
Mulla on samaa pitsiä kotona vielä vähän.
Pitäiskö sitä hakea lisää?
No jos mentäis vain alusvaatepitsiä ostamaan?

Hetken päästä: 
 
Hei, mahtava! Ihanat värit! Cottonwood Treestä?
Oijoi, mitkä värit. Oliko niitä siellä vielä?
Tämä on ihan kuin Pikku naisista.
Jos niitä on siellä vielä...
Eiks tällainen olis cfs-ystävällinen ratkaisu?
Kyl meidän täytyy mennä sinne.

Ja sitten me menimme. Palasin Kilcullenista tilkkutäkkikankaiden, täkin puuvillatäytevanun ja täkin boordikankaan kanssa. Ja fiinin vihreän pitsin ja lahjoitussilkkipalan kanssa. Ja vatsassani kuppi teetä. (Missä kaupassa Suomessa keitetään asiakkaalle teetä!) Alusvaatepitsit unohtuivat kokonaan.

Niin, ja lisäksi ostin täkkiin ompelulangat myös. Täkkimateriaaleista puuttumaan jäi taustakangas (hankin siihen ihan vain lakanapuuvilla) sekä tehosteboordi- ja reunuskangas (niitä varten tarvitaan korkeintaan puolimetrinen pala).

Kyseessä on siis Jelly Roll, amerikkalainen hitti (maksoin siitä 34 euroa). Tuossa rullassa (jonka olen avannut ja jota olen plärännyt; siksi se ei ole sotilaallisessa ryhdissä) on 40 erilaista kangasta, kutakin 6 cm leveä ja 110 cm pitkä suikale. Jos käyttää kaikki suikaleet (ja lisää vielä tehosteboordit), tuollaisesta rullasta tulee noin 170cm x 170cm -kokoinen täkki. Tuollaisen rullan edut ovat seuraavat: 40 erilaista kangasta! Ei sellaiseen runsauteen olisi varaa, jos ostaisi niitä metrihinnalla. Ei niitä kukaan myisi 6 cm:n paloissa. Kaikki kankaat on suunniteltu varta vasten toisiinsa sopiviksi niin, että värit ja kuviot ovat tasapainossa. Ja kankaiden leikkaamisen vaiva on minimoitu. Itse aion ommella täkin neliöistä. Ei tarvi kuin pätkiä suikaleet. (Voisin tietty säästää pätkintävaivaa ja yhdistää suorakaiteita ja neliöitä, mutta tykkään perinteisistä neliötäkeistä eniten.)

Olen ennenkin ihaillut Jelly Rolleja, mutten ole innostunut ostamaan sellaista, koska nautin eniten aina värien valitsemisesta. En ole tykännyt ajatuksesta, että joku on valinnut ne minun puolestani. Mutta tässä rullassa on aivan sellaiset värit kuin 1990-luvun ihanassa Pikku naisia -elokuvassa. Ihastuin niihin heti. Ja koska nykytilanteessa en jaksaisi mittailla ja leikkailla, suikaleet tuntuivat ratkaisulta pulmaan. Pätkin ne hissuksiin palasiksi. Ei tarvi leikata pitkää linjaa. Nips vain. Ja sitten alan sommitella palasia pöydällä. Ja sitten voin ommella kaikessa rauhassa ensin 6 cm:n pätkiä kerrallaan. Suoraa. Myöhemmin pidempiä pätkiä kerrallaan, mutta aina vain suoraa. Ja työ on koko ajan helppo jättää lepäämään. Ei ole mitään sen kummempia vaiheita.


1 kommentti:

  1. Hienot kangasmatkamuistot ja ihania nukenvaatteita (etenkin Meridan puvun kirjonta)! Hienoa, että ompelu onnistuu: jonkin saaminen valmiiksi on aina niin mukavaa :-)

    VastaaPoista