Irlannin-matka, osa 5 (mahdollisesti viimeinen): Russboroughin mysteeri

Homman nimi on, että minä tykkään taloista.

Ekaluokkalaisena piirustin koulussa pohjapiirustuksia siihen vihkoon, johon sai piirustaa, kun oli tehnyt kaikki tehtävät. Pikkuveljen kanssa piirrettiin kotona joko yli 800-neliöisiä taloja tai sitten alle 8-neliöisiä. Merkittiin piirroksiin liedet, jääkaapit, takat, komerot, vessanpöntöt, lavuaarit, suihkut, ovien aukeamissuunnat, kaikki. Usein myös huonekalut. Pikkuveljeni auttoi minua mittakaava-asioissa, sillä hän osasi kertotaulun jo ennen kuin minä osasin lukea. Ja ennen kuin hän kunnolla osasi kirjoittaa nimeään, hän piirsi numeroita ja perään aina äärettömän symbolin.

James Herriotin kirjoissa kivointa heti sen jälkeen, kun Herriot työnsi kätensä lehmän sisuksiin ja auttoi vasikoimisessa, oli se, kun Siegfriedin veli (jolla oli kanssa joku wagneriaaninen nimi, ehkä Tristan) ajoi polkupyörällä talon tiilisellä käytävällä. Sisällä. Heti piti keksiä englantilaisten talojen pohjapiirustuksia, joissa oli sisällä pitkä käytävä.

Piirrän edelleen pohjapiirustuksia, kun näen jonkun sympaattisen pienen talon ja innostun miettimään optimaalista 70-neliöistä kotimökkiä itselleni, kissalleni ja miehelleni. Tai jos yritän hahmottaa, millainen voisi olla vaikka jonkun BBC:n pukudraamasarjan kartanon pohjakaava. Pohjapiirustuksien metsästäminen kuvaruudusta on jännää. Että hei, tuossakin on ovi, hei tuolla täytyy olla käytävä. On tietysti aivan selvää, että lempigooglauksiani on kaikensortin floor planit.

Russborough'ssa, mokomassa, ei ollut saatavilla pohjapiirustusta, ei ilmaiseksi eikä maksusta. Siispä kartanon pohjaratkaisu piti päätellä itse. Siis paraatikerroksen pohjakaava. Yläkertaa oli turha yrittääkään hahmottaa, koska meille näytettiin siitä vain aula ja kaksi makuuhuonetta (ylhäällä oli 9 makuuhuonetta ja niiden yhteyksissä pukeutumishuoneita ja kylppäreitä).

Vaarallisen retkipäivämme iltana ystäväni, hänen miehensä ja minä lojuimme sohvilla. Minä ja ystäväni muistelimme Russboroug'n alakertaa. Että mistä huoneesta mentiin minnekin. Hahmotin päässäni symmetristä georgiaanista pohjakaavaa. Selvää oli... Paitsi... MISSÄ olivat alakerran näyttävä makuuhuone ja musiikkihuone? 

Kartanokierros alkoi ruokasalista. Jatkoimme siitä suorassa linjassa halliin. Sieltä jatkoimme suoraan keltaiseen salonkiin. Sieltä jatkoimme suoraan makuuhuoneeseen. Makuuhuoneesta menimme kulmittain musiikkihuoneeseen, sieltä isoimpaan salonkiin, sieltä kirjastoon, josta käännyimme pääportaisiin.

MUTTA! 

Kussakin huoneessa on kaksi ikkunaa (plus hallissa myös ovi), ja talon julkisivussa on kuusi ikkunaa ja ovi. Kaksi ikkunaa ruokasalissa, selvä. Kaksi ikkunaa (plus ovi) hallissa, selvä. Kaksi ikkunaa keltaisessa salongissa, selvä. Kaksi ikkunaa makuuhuoneessa. Ei selvä. Julkisivusta loppuu ikkunat! Ja julkisivun viereisessä kaaressa ei ole ikkunoita. 

Alarivin huoneet nyt ovat selvää pässinlihaa, näkee sen verhojen väreistäkin. Salongin on pakko olla keskellä takana, sillä kurkkasimme siellä takaseinällä olevasta ovesta halliin, joka on edessä keskellä. Ja salongista mentiin suoraan kirjastoon, jonka siis täytyy olla ruokasalin takana. Ja portaiden täytyy olla niiden välissä. Näin jälkikäteen sitä huomaa, että aivoittakin olisi pitänyt tajuta, miten makuuhuone ja musiikkihuone jäljelle jäävässä tilassa sijaitsevat. Mutta ajatustyötä häiritsi pari tekijää.

Muistelimme kierrosta uudestaan ja uudestaan, pläräsimme digikuvia, varmistimme ovia ja ikkunoita ja menemisiä ja tulemisia. Minun mielessäni oli koko ajan georgiaaninen symmetria. Ja sitten meidän tuli huomioida se, että talo ei loppuviimeksi ollut kovin syvä (syvyys meille esiteltiin salongissa, kun hallin ovi avattiin ja näimme kerralla koko talon syvyyden). Kaiken lisäksi talon päädystä lähti vielä kaaret sivusiipiin. Jos päädyssä on kaaret, ei päädyssä nyt ikkunoita ole. Ja kaikki alakerran huoneet olivat isoja. Joka huoneessa oli massiiviset kipsikoristekattorakennelmat ja hulppeasti lattiapinta-alaa. Talon toisessa nurkassa oli selvästi tunkua.

Ystäväni mies pyöritteli silmiään ja naljaili. Ei olisi sopinut niin naljailla, meiltä kun meni yöunet Russborough'n takia.

Seuraavana aamuna päivän ensimmäinen kysymys oli, missä sijaitsee Russborough'n alakerran makuuhuone. 

Seuraavana aamuna minun piti kirjoittaa kartanon infoon sähköpostia. Auttakaa kiitos suomalaista pakkomielteistä. 

Ei vastausta. Tsekkailimme sähköpostiani koko päivän siihen saakka, kun lähdimme lentokentälle. (Matkalla lentokentälle alkoi lomani eka sade.) Olimme vähän pettyneitä Russborough'n asiakaspalveluun. Olisivat lähettäneet edes kuittauksen, että kiitos kysymyksestä, vastaamme ehtiessämme. 

Seuraavana aamuna kotona Käpylässä katsoin taas sähköpostit. Ei vastausta.

Sitten tapahtui läpimurto. Ystäväni lähetti tekstarin: "Mentiikö me Russborough'ssa kultaisesta olohuoneesta ulos takaseinän salaoven kautta?"

Minä en ollut varma. Piti miettiä. Mietin. Innostuin, katsoin kuvia eri silmällä ja tsekkasin satelliittikuvasta Russborough'n sivusiipien leveyttä. Piirsin pohjakaavan ja lähetin sen ystävälleni. Tämän vastaus tuli nopeasti: "Hah, kyllä, noin sen on pakko mennä! Pitäkööt infonsa, kyllä kartanosalapoliisit selvittää nämä jutut muutenkin!"

Alla pohjakaava. Se tietenkään ei ole virallinen (eli jos joku tämän perusteella eksyy Russborough'ssa tai kokee kartanoreissullaan pettymyksen, en kanna asiasta vastuuta) eikä mittakaavassa (se on totta, että halli ja salonki ovat isompia kuin muut huoneet):

Kierros alkoi ruokasalista (tulimme sinne sivusiivestä). Jatkoimme hallista suorassa linjassa seuraavaan huoneeseen, josta muistin meidän jatkaneen suorassa linjassa eteenpäin. Mutta tässä huoneessa tietenkin oli tehtävä käännös. Kiersimme talon siis loogisesti ympäri. Ylös menimme pienempiä palvelijoiden portaita, sillä pääportaikko on niin arvokas, ettei sitä tavis turistirahvas saa tallata.

Joku saa nyt sanoa ihan rauhassa, että pöllöpäät, noinko yksinkertaisesta asiasta se saitte päänsärkyä. Mutta käykää itse katsomassa niitä huoneita. Makuuhuone ja musiikkihuone eivät antaneet itsestään pientä vaikutelmaa. Ne ovat ennen osanneet rakentaa taloja. Esimerkiksi kattoratkaisut tekivät hauskoja tilahuijauksia. Opas kertoi että kaikki huoneet ovat samankorkuisia, vaikka halli näyttää muita korkeammalta. Johtuen juuri kattohuijauksista. Arkkitehdit osasivat ennen, ja osaavat ehkä edelleen, matemaattiset perspektiivihuihausjutut paremmin kuin minä. Joku arkkitehdin jippo lieni sekin, että talossa oli koko ajan symmetrisyyden illuusio jotenkin. 

Taloa kiertäessä ja ympäristöä ihmetellessä sitä ei osaa tarkata aivan kaikkea. Siitä pääasiassa johtui, että pohjakaavan hahmottaminen vei aikansa. Tai, no, pääasiassa kai se johtui siitä, että muistin sen yhden oven väärin... Yhtä kaikki, kun ratkaisu selvisi ja sain hahmoteltua kohdilleen loksahtavan pohjapiirustuksen, riemu oli ylimmillään. (Voisimme ystävän kanssa perustaa kartanosalapoliisibisneksen, jos vähän vielä saamme kartanokokemusta. Ehkä minun tarvii hakea jotakin apurahaa, jotta pääsen kiertämään... sanotaan nyt... viisikymmentä irlantilaista ja englantilaista kartanoa. Skotlanti ja Wales käy myös.)

Tässä vielä ylemmän kaavion kuvat isompina:

Punaiset verhot ovat ruokasalissa, keltaiset keltaisessa olohuoneessa. Sateliittikuva kertoi, että sivusiipiin vievät kaaret ovat kapeat (jonka kai pystyy näkemään kuvastakin nyt, kun tietää, että ne ovat kapeat), joten päärakennuksen päätyyn kaaren taakse jää tilaa ikkunoille.

Ruokasalin punainen verho ja kipsikoristetta katossa.

Hallin katto on korkeamman näköinen, sillä sen ja seinien kulma on suora. Keskellä oleva ovi vie isoimpaan salonkiin.

Muiden huoneiden katot näytävät matalammilta, sillä seinän ja katon kulmaa loiventaa kaari. Keltaisessa salongissa on keltaiset verhot ja neljää vuorokaudenaikaa kuvaavat meritaulut, jotka välillä ovat olleet kadoksissa, varastettu tai myyty tai jotain.

Näkeehän tästä, että makuuhuone on kapea. Tai, no, kapea ja kapea. Ja jos näkisitte tuon katon, ei teille tulisi mieleennekään, että kyseessä on "joku pienempi huone".

Musiikkihuoneessa on kaksi flyygeliä, paljon lattiatilaa, takka, lipastoja ja hollantilaisia tauluja. Siltä ajalta. Ja Gainsborough'ta.

Pääolkkari on oikeasti iso. Kuvan ovesta mennään halliin. Kattoon heijastui kivasti värejä.

Kirjastokin on iso.

Ja portaikko näyttävä. Ei kovin suuri. Mutta näyttävä.

Jälkikirjoituksena todettakoon, että Russborough'sta vastattiin sitten lopulta. Aika pian itse asiassa, kun hoksaa, että kysymyksen ja vastauksen välissä oli kuitenkin viikonloppu. Vastaus tuli koko museon johtajalta, joka ystävällisesti selitti pohjan. Olimme salapoliiseilleet aivan oikeaan ratkaisuun. Lisäksi johtaja kertoi, että talon kokonaispohjapinta-ala on noin 900 neliömetriä ja alakerran makuuhuone ei alkujaan ole ollut makuuhuone, joka oli kiinnostava ja tärkeä tieto.