Disney-henkinen renessanssimekko

Tasan viikko sitten oli kurja päivä. Erikoiskurja. Sellainen, että piti ottaa järeät aseet käyttöön.

Normaalisti teen nukenvaatteet niin, että valitsen noin viidenkymmenen suunnitellun hameen listasta seuraavan ommeltavan, mietiskelen ideaa tarkemmin muutaman päivän, säädän kangasvalintojen ja kaavavalintojen kanssa useita tunteja ja sitten alan leikata paloja ja ommella. Siinäkin säädän joka välissä tavattomasti ja aikaavievästi, koska tuskin ikinä pysyn alkuperäisessä ideassani.

Nyt kuitenkin tilanne vaati nopeaa toimintaa. Aivoihini tuli jostakin muualta aivoistani viesti, että tässä ei auta mikään muu kuin hempukkameininki ja riuskat otteet. Viestiä seurasi täsmentävä viesti, joka kertoi, että nyt mennään sametilla ja renessanssilla ja hävyttömällä prinsessatyylillä (järeä ase siis koostuu prinsessatyylistä ja pitsistä ja silkistä tai sametista, ja asetta on käytetty ennenkin). 

Marssin ennennäkemättömällä (vaikea sana, jota kirjoitin minuutin) tarmokkuudella ottamaan makuuhuoneen yläkaapista samettikankaani ja päätin noin 30 sekunnissa, että käytän hameeseen vaaleansinistä loimusamettia. Punaisen lycrasametin (ei minulla ole lainkaan oikeaa hienoa samettia, keinokuituja vain) ajattelin säästää johonkin vakavamielisempään. Oli tärkeää valita sellainen kangas, jonka kanssa pystyy toimimaan riuskoin ottein (niinhän aivoni käskivät; toimia riuskasti). Punainen sametti olisi heti ohjannut tekemiseni säätämisuralle.

Ja loput kerronkin kuvin.

Tietenkin minun piti testata, sopiiko kangas nukelle. Arthur-neidin piti testata, onko sametti mukava makuualusta. (Hempukkameininkiin kuuluu olennaisesti pitsien ja nauhojen kahmiminen esille. Kuvassa siitä todiste.)

Niin siinä sitten kävi, että huomasin kohta olevani tietokoneella etsimässä kuvia italialaisista renessanssihameista (etenkin niiden hihojen nyörityksistä). Se siitä riuskasta otteesta. Mutta italialaisten renessanssihameiden googlailu on oikeastaan ihan yhtä terapeuttista kuin disneyhenkisen renessanssihameen ompeleminen.

Iltaan mennessä olin saanut leikattua hameen, paidan ja alushameen palat sekä ommeltua olkasaumat ja pääntien. Lopuksi piti kokeilla nuppareiden avulla, että millainen hame tässä nyt on syntymässä.

Seuraavana päivänä ensimmäiseksi kasasin päälihameen. Se tietenkin piti testata kuningatar Arthurin päällä. Kuningatar itse ymmärsi askeltaa kruununsa viereen. (Katsokaapa ilmettä. On melko selvää, että kuka on taloutemme hallitsija.)

Samana päivänä sain (helman päärmeitä vaille) valmiiksi kaikki hameen osat: paidan, alushameen ja päälihameen. Alushame tosin täytyi ommella kiinni päälihameeseen, sillä olin unohtanut päälihameen yläosan paloja leikatessani, että tämä loimusametti venyy ja paukkuu, kun sitä ompelee (ehkä minulla on paininjalka liian raskas ja tikkikin väärä...). Yläosasta tuli niin väljä, että alushame olisi näyttänyt pöljältä sen alla. Joten paras oli ommella osat vain yhteen.

Seuraavana päivänä valitsin pitsi- ja nauharöykkiöistä sopivat koristelumateriaalit. Tässä vaiheessa sisäinen romanttikkoni aina hyrisee ja kehrää ja hymyilen typerää autuasta hymyä. (Moniko teistä rakastaa BBC:n Ylpeyden ja ennakkouluulon ((1995)) alkutekstien kuvia? Minulla aina kipristelee varpaat onnesta.)

Päärmäsin helman käsin, sillä hoksasin sentään tässä kohtaa, että ompelukoneella venyttäisin reunat kiharalle (ehkä minun pitäisi kokeilla tosiaan koneen säätöjä). Ja onhan piilopistotut helmat aina nätimpiäkin.

Koristelut jätin tähän, vaikka houkuttikin pistellä kultalangalla helman reunoihin ja päälihihojen hihansuihin varsipistoja tai jotakin. Alushameen helman alareunaan taas olisi sopinut kultalanka ja helmet... Mutta sorminivelet sanoivat tässä kohtaa, että stop vaan.

Aika ylevä hänestä tuli. Tulin siihen tulokseen, että tämä on nukkeni Tuhkimo-hame naamiaisten varalle. (Päälihihat voi sitoa tai jättää sitomatta tuosta keskeltä nauhalla. Tässä ne on nyt sidottu. Hmmm. Terävästi todettu.)

Olisin kovin mielelläni halunnut päälihihoista irroitettavat, sillä aluspaidan hihat pelkkänäänkin olivat vallan kivat. Mutta tässä kohtaa piti tinkiä, koska halusin kuitenkin kiinnittää päälihihat nyöreillä. Se oli helpointa yksinkertaisesti näin, että veti nauhat parsinneulalla läpi vain. Nauhoja ei kuitenkaan voi kerta toisensa jälkeen ottaa pois ja neuloa uusiksi (siinä menisi hame rikki), joten hihat ovat nyt sitten kiinteät.

Sivunäkymä.

Takanäkymä.

Ja lopuksi vähän poseerauksia. (Minun pitäisi hankkia nukkekuvia varten rekvisiitaksi joku sopivankokoinen kehystetty pikkutaulu!)

Tässä käyttäydytään aatelisesti.

Kai hänenkin nyt piti selfie ottaa.