Pitää antaa Helsingille mahdollisuus, osa 6

Eilen oli Ravintolapäivä. Tässä olisi ollut lähellä vaikka mitä kivoja viritelmiä, mutta olin liian väsynyt lähteäkseni pihaa pidemmälle. Tänään sain kompensaation:  Oli taloyhtiön pihakirppispäivä. Nautimme aamukahvit pihalla kera itsetehtyjen mammuttimaisten (ja herkullisten) korvapuustien. Juttelimme naapurien kanssa. Katselimme kirpputoriasetelmia. Löysin itselleni hameen neljällä eurolla. Olin hameesta niin innoissani, että tärisin. Paitsi että hoksasin, että tärisinkin kofeiinipöffähdyksestä (kahvia tyhjään vatsaan pullan kanssa). Sopivasti sattui siihen viereen kävelevä karjalanpiirakkamyyjä. Myyjä polvistui nurmikolle ja kaivoi repustaan munavoirasian ja otti lämpölaukusta ihanan rapean lämpimän täydellisen karjalanpiirakan, jonka päälle voiteli voista munavoita. Ei margariinista munavoita, huom. (Älytöntä, että monessa paikassa myydään karjalanpiirakoita ja munamargariinia karjalanpiirakoiden ja munavoin nimellä.) 

Puolentoista tunnin höpöttelyn ja seisoskelun jälkeen piti käydä sisällä kakkosaamupalalla, koska ei pullalla ja karjalanpiirakalla pitkälle pötki. Aamupalan jälkeen palasin ulos käsityön ja kissan kanssa. Istahdin vielä tunniksi aurinkoiselle nurmikolle myyjien väliin ja juttelin ja katselin ja ompelin ja esittelin kissaa. Oli ihmeellisen helppoa höpöttää vieraiden ihmisten kanssa.

Ei tarvinnut lähteä pihaa pidemmälle saadakseen vaihtelua ja viihdykettä! Kai tällaisia tapahtumia on ympäri maata, mutta en ole ennen osunut paikalle. Niin että annetaan pisteetä tästä Helsingille. Tai ainakin Käpylälle.

Ja katsokaas kuin kiva uusi neljän euron villahame! Sen oikea väri on pehmeän murrettu sammalensinapinvihreä.