Nyt on hyvä mieli!

Paljon sanoja päässä jonossa. Parveke aurinko sata euroa viisisataa euroa tuhat euroa viisi euroa vaatteita säästää kuluttaa tuhlata ekologista ekonomista korjata kivenmurikka puuvillapaita ambulanssi.

Oisko se siinä? Vai yrittäisinkö kuitenkin jäsentää vähän?

Join parvekkeella auringossa teetä. Eiku. Join parvekkeella. Ei. Tämmöistä tämä on välillä. Istutin parvekkeella taimia.

Istutin parvekkeella taimia ja aurinko paistoi ja oli lämmin. Tai kuuma ehkä. Siinä tuli mieleen kesä, mikä on vähän hassua, koska on jo kesä eikä sen tarvitsisi tulla mieleen. Mietin että kesällä puetaan kesävaatteita ja katsoin itseäni ja näin, että päälläni oli paksut puuvillasukkahousut, samettihame (sentään lyhyt, ei pitkä), toppi, neuletakki, kaulahuivi ja karvatossut. Sitten katsoin parveketta ja näin että aurinko paistoi ja porotti ja kuumotti ja sitten hoksasin, että vaikka verenkiertoni on ehkä vähän laiska, ei se niin laiska ole ja menin sisälle vaihtamaan kesävaatteet päälle.

Ja taas ajatukset levisivät. Se johtuu vähän siitä, että oma itseni levisi pari päivää sitten, jonka jälkeen keräilin itseäni kasaan neurologisessa päivystyksessä. Nyt on levinneisyyden ja keräämisen jälkeinen väsymys, jota seuraa tylsistys, jonka vuoksi täytyy kirjoittaa blogia, joka on typerää, koska aivot ei toimi.

Luin talvella jutun, jossa eurooppalaiset ihmiset kertoivat miten paljon käyttävät rahaa vaatteisiin. Kuukaudessa. Pelkästään jo se, että "kuukaudessa" hämmensi minua. Mikä se semmoinen kysely on, että miten paljon laitetaan rahaa vaatteisiin kuukaudessa? Mutta osoittautui, että haastateltavat laittoivat rahaa vaatteisiin kuukaudessa, joten jutussa olikin mieltä. Jotkut ostivat vaatteita 800 eurolla kuukaudessa, toiset enemmällä, toiset vähemmällä, ja joku joka pihtasi, käytti muistaakseni 80 euroa kuukaudessa. Minä innostuin miettimään, että miten paljon minä käytin rahaa viime vuoden aikana vaatteisiin. Huolellisen laskennan päätteeksi sain vastaukseksi, että 40 senttiä kuukaudessa. Ostin viime vuonna yhden viiden euron sukkapakkauksen (raitaa ja pöllöjä). Koin häpeää itseni ja sukkapakkaukseni puolesta, koska ensimmäiseksi mieleeni tuli, ettei kukaan itseään kunnioittava nainen voi käyttää vuodessa viittä euroa vaatteisiin. Sittemmin olen päässyt häpeäntunteesta (ja ihan ilman ammattiapua).

Tänä vuonna olen käyttänyt rahaa vaatteisiin jo 25 euroa, koska ostin tammikuussa alennuksesta puolihameen ja toukokuussa pihakirppikseltä toisen puolihameen. Saattaa olla, että joudun tänä vuonna ostamaan myös kesätossut, koska punaiset mukavat ja käveltävät ja mekon kanssa menevät kenkäni ovat palvelleet nyt neljä kevättä, kesää ja syksyä, ja ne alkavat hieman jo räjähtää. Mutta kesäpaitoja minun ei tarvitse ostaa.

Nimittäin kaivaessani esiin vaatekaappini kesäkerrostumaa muistin, että sain tädiltäni pari todella suloista todella ohutta puuvillapaitaa nukenvaatekankaiksi. Paidat olivat minulle sopivan kokoisia, sopivan värisiä ja sopivan mallisia, mutta ne olivat joistakin kohdin kuluneet rikkii. Hain paidat nukenvaatekankaistani, katsoin uudestaan huolella repeämät ja totesin, että minä kyllä teen näistä itselleni ehjät. Siispä silitin kesäkerrostumasta esiin tonkimani kesäpaidan itselleni ja samalla silitin tädin paidat ja vielä yhden ystävältäni saamani paidan ja totesin, että tässä on jo neljä varsin miellyttävää ja ilmavaa paitaa, ja toppejakin löytyy, joten kauppaan ei tarvitse tämän vuoksi lähteä.

Ja siitä tuli hyvä mieli.

Vielä parempi mieli tuli, kun parsin rauhassa vanhoja uusia (uusia vanhoja?) kesäpaitojani ja näin, että hyvää tulee ja kyllä nämä tämän kesän kestävät ja talvella sitten ompelen niistä nukenmekot. Tunsin olevani vanhan ajan henkilö, vähän kuin Laura Ingalls vaikka, ja liittyväni sukupolvien ketjuun ja mietin, että jo on kumma, että parsiminen tuntuu nykyään melkeinpä ekstremelajilta. (En ihan äkkiä muista, milloin itse olen viimeksi parsinut.) (Tätä ennen.) (Muistan siis parsineeni tänään.)

Tällaisesta tulee ensimmäiseksi mieleen, että tämä oli tässä, varsinkin jos paidan olkapääkin on revennyt.

Ja tämäkin on vähän hankalassa paikassa. Lisäksi helma oli ratkennut yhdestä kohdasta.

Molemmat on nyt korjattu, ja vaikka jälki ei ole ammattiompelimon tasoa, väittäisin, että on varsin epätodennäköistä, että joku kanssakansalainen pahentuu, jos huomaa, että kuljen parsituissa paidoissa. (Paitoihin jäi joitakin kulumia ja haurastuneita kohtia, mutta yleisilme on raikas, joten ne menevät todellakin yhden kesän, mutta eivät luultavasti kestä toista enää.)

Olkasaumankin korjasin hetkessä.

Näillä mennään tämä kesä. Vaaleanpunainen tuli vaatekaappityhjäysvaihtokaupassa ystävältä vuosia sitten. Tänä keväänä vihdoin keksin alkaa käyttää sitä. Tädin vanhoista paidoista odotan pelastusta helteille.

Kaikilla tietenkään ei ole aikaa parsimiseen, toiset taas eivät osaa tai uskalla yrittää. Viimeinen kylläkään ei ole mikään syy, koska mitä siinä häviää, jos yrittää, jos muutenkin on nakkaamassa vaatteen menemään? Tosin itse kyllä nakkaan vaatteet menemään keskimäärin siksi, että ne ovat muuttuneet ikihaisuleiksi. Harvemmin ne ovat puhkikuluneet. (Sääli, että hiki pinttyy nykymateriaaleihin kovin innokkaasti. Vaikka pesisi ei-ohjeen-mukaisesti kuumemmalla, mitä ehdotetaan.)

Loppukaneetiksi sanottakoon, että ambulanssi. Eikun.

Tekstin kokoaminen kasaan on kaikkein hankalinta.

Se liittyi häpeämiseen.

Niin. 

Jatkossa en aio hävetä, jos joku vuosi onnistun uudelleen käyttämään vaatteisiin vain viisi euroa. Päin vastoin. Pyrin siihen suuntaan aktiivisesti. (Mutta ei hätää, äiti, kyllä minä aion jatkossakin liikkua puhtaissa ja ehjissä vaatteissa!)

Ja kivenmurikka.

Löysin siskonpojan löytämän ja antaman Australia-kiveni taimien istuttamisen yhteydessä. Jippii! Luulin sen joutuneen muutossa kadoksiin.