keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pikaiset renessanssitossut

Minulla on kolme Disney Animator -nukkea, joista yhdelle olen ommellut nykyaikaisia vaatteita, yhdelle 1800-luvun loppupuolen vaatteita ja yhdelle empireä. Kaikki kolme ovat taantuneet viime aikoina. Olen nimittäin pukenut  1800-luvun lopun nuken ja nykyajan nuken kummankin empireen. Alunperin empireen ajoitettu nukke taas on taantunut renessanssiin. Ongelma on ollut, että minulla on vain kahdet vanhanaikaisiin vaatteisiin sopivat kengät. Yksi  nukeista on nököttänyt sukkasillaan ja näyttänyt kurjalta. Mutta tänään minulta meni hermot katsella sellaista. Kaivoin esiin mieheni rikkinäiset nahkasormikkaat. Ne on ommeltu noin 50 osasta kumpikin. Eli ei hirveästi yhtenäistä pinta-alaa. Ja isot nahkapalani taas ovat 80 portaan päässä ullakolla laatikkopinossa... Niin vähän sitten kääntelin sormikkaita kädessäni. Ja sitten - nips - peukalot irti (sormikkaista) ja muutaman sentin ompelulla sain nukelle renessanssitossut!

Oikeasti minulla ei ole aavistustakaan, millaisia tossuja renessanssin aikaan oli. Pääasia on, että sain pikaisesti ja ilman vintille kiipeämistä rauhoitettua hermoni. (Ja pitkästä aikaa tein jotakin spontaanisti ilman 30 tunnin taustagooglailua.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti