Renessanssi- ja/tai rokokoohame

Lisäys otsikkoon: En ole vielä seonnut. Ymmärrän että renessanssin ja rokokoon välissä on kokonainen vuosisata ja enempikin.

Varoitus lukijalle: Tämä teksti on pitkä ja polveileva ja sisältää 26 kuvaa.

Kirjoittajan mielentila: Olen erittäin tohkeissani. Oikeasti minun pitäisi nukkua nyt, mutta ei tohkeissaan malta nukkua. Siispä kirjoitan nyt tänne (huomatakseni huomenna, että saan kirjoittaa kaiken uusiksi).

Asiasisällöt: Ihmiskoon aikakausipukuhaaveet, renessanssihame, rokokoohame, cartridge pleating.

Ajatuksissani on iso renessanssi- ja rokokoomöykky, jossa kaikki liittyy kaikkeen, jonka vuoksi on vaikea päättää, mistä aloittaisi.

Yksi aika varma tapa aloittaa on alku. Sen määrittely tosin on hankalaa. Periaatteessa alku voisi olla siinä, että lapsena potutti, kun meidän ullakollamme ei ollut kirstua, josta olisi voinut penkoa esiin silkkiviittoja ja viuhkoja ja alushameita ja hattuja ja kahisevia leninkejä. Toisin oli lähes kaikkien lukemieni tyttökirjojen henkilöiden tilanne. Heillä piisasi arkkuja ja hameita. Koska meillä sellaista varantoa ei ollut, tyydyimme katsomaan Tuulen viemää ja Sissi-elokuvia ja piirtämään paperinukeille haluamanlaisiamme ("haluamanlaisiamme"? onko se edes sana?) hameita viuhkoineen ja hattuineen ja ompelemaan barbeille mustia samettisia leskenasuja.

Kai minä niistä ajoista lähtien, siis jostakin 1980-luvun puolivälistä, olen halunnut aikakausipukua itselleni. Mutta koska sellaisten tekeminen vaatii taitoa sekä rahaa, olen jatkanut haaveitteni toteuttamista nukenvaatekoossa. Muutama vuosi sitten kuitenkin veljeni sanoi minulle, että no hyvä ihminen, ompele nyt itsellesi aikakausipuku, kun aina asiasta puhut. Vastasin, että no missä minä sellaista käytän (tosi typerä vastaväiteyritys). Veli vastasi että no vaikka synttäreilläsi. Silloin keksin, että alan säästää rahaa hametta varten ja ompelen sellaisen 40-vuotissyntymäpäiväjuhliini. Tasan tarkkaan saan silloin syödä marenkikakkuani juuri sellaisissa vermeissä kuin itse haluan. 

Tämän vuoden alussa keksin, että ehkä minun nyt pitää oikeasti alkaa se säästäminen, jotta ehdin seuraavan viiden vuoden aikana tehdä synttärimekon itselleni. Jos ihminen ompelee nuken aikakausipukua härpäkkeineen pari kuukautta, eiköhän oman ihmiskoon aikakausipuvun ompelemiseen pidä varata sellaiset neljä tai viisi vuotta. Plus että vaikka olenkin alle 160 cm pitkä, maksaa hamekangas itselleni paljon enemmän kuin nuken hamekankaat, joten säästämiseenkin kannattaa varata aikaa.

Siispä aloin säästää ja suunnitella.

Ensimmäinen ajatus oli, että hameen pitää olla englantilainen renessanssihame, tudoria, sanoisinko. Vähän tähän tapaan:

Roikkuhihat ja valehihat, leveä A-linjainen helma, joka laahaa takana maata, ja päälihameen alla näyttävä alushame. Semmoista komeutta mietin, mutta mielessäni kävi myös, että mahtaisinko lyyhistyä hametaakan alle ja ehkä jopa joutua kadoksiin kankaiden syövereihin.

Seuraava ajatus oli, että koska olen alle 160 cm, ehkä italialainen renessanssi, jossa on vähän korotettu vyötärölinja ja ei-massiiviset hihat, voisi olla parempi homma, etten huku hameeseen. Tähän tapaan, paitsi ilman Disney-efektiä ja pienempihihaisena:

Korotettu vyötärölinja, suorana laskeutuva runsas helma ja hihojen välistä esiintryykäävä aluspaita olisi maltillisempi ratkaisu.

Ensimmäiset kaksi ajatusta kääntyivät joka tapauksessa kumpikin renessanssiin, joten renessanssi oli heti vahvoilla, ja pienen hapuilun jälkeen lukitsin päätöksen.

Sitten tuli rokokoovillitys. Se horjutti vakavasti sisäistä rauhaani. Alkoi raskas henkinen taistelu tulevan pukuni laadusta, sillä kieltämättä rokokoossakin on puolensa. Kuten eräs sen aikakauden pukuja harrastava totesi, rokokoohame on renessanssihametta käytännöllisempi. Ei tietenkään sillä tavalla käytännöllisempi, että se soveltuisi paremmin esimerkiksi Hulluille Päiville tai ratikkaan. Mutta sillä tavalla käytännöllisempi, että Suomessa on aika paljon 1700-luku-tapahtumia, ja rokokooasulle löytyisi kivoja arkkitehtuurikuvausympäristöjä, kun taas renessanssille ainoa arkkitehtuurikuvausympäristö taitaisi tässä maassa olla Turussa.

Mutta tutkistellessani sydäntäni ymmärsin, että piirrän prinsessoilleni suurimmaksi osaksi renessanssihtavia juttuja, joka kallisti vaa'an jälleen 1400- tai 1500-luvulle.  Ja sitten ajattelin, että jos teen eläissäni yhden aikakausipuvun, pitää sen olla pramea. Olisi rokokookin silti pramea, mutta ei niin kuninkaallisesti. Päädyin näin taistelussani kuuntelemaan sydämeni ääntä ja intuitiota ja totesin, että mennään rokokoon kanssa nukenvaatteilla nyt vain. Ja sitten aloin suunnitella nukelle punaista rokokooalushametta ja pastoraali-idyllimaalaistyttöhamosta ja vähän kaikkea. Niistä sitten tuli mieleeni, että no, niin, kieltämättä renessanssissakin olisi sellainen maalaisporvarilook (sanan lanseerasi väsynyt minä äsken - en kanna siitä vastuuta) tosi mainio homma. Sitten päädyin googlailemaan ja sitten sain pääni sekaisin.

Samanaikaisesti kun sain pääni sekaisin ymmärsin kuitenkin, että voin jakaa renessanssipukuprojektin osiin. Tänä kesänä hankin aluspaitakankaan ja alan ommella sitä. Ensi vuonna voin hankkia kureliivi/korsetti/kirtle/bodice/stiffened bodice/stiffened kirtle -materiaalit ja ratkaista, että mikä on mikä ja minkä minä tarvitsen. Ja sitten voin myös ommella sen asian. Ja sen jälkeen voisi olla aika alkaa päättää päälihameen mallia. Tällaista olen ehtinyt jo ajatella päälihameen mallimietinnön lähtökohdaksi:

Hänet on maalannut Lorenzo di Credi. Hänen hameensa vyötärö näyttäisi olevan himpunverran koholla. Hihat ovat sellaiset, jollaiset kutkuttaisivat minua kovin. Yläosassa ei näytä olevan kureliiviä, mutta en tiedä, onko henkilöllä yllään joku topattu täytetty tuettu vahvistettu kirtle-bodice-asia.

Sitten katselin paljon kaikkia muita maalauksia ja keksin, että. Kuva jatkaa:

Mitäpä jos tekisin pukuuni kahdet hihat? Kapeat putkilot ja sitten toiset komiat ja massiiviset? Ja kun pääsin alkuun tällaisen vaihtoehtoajattelun kanssa, hoksasin, että jos teen asuni alushameen villakankaasta ja sitten tekaisen erillisen pääliliivin, saisin itselleni renessanssisen maalaisporvarilookin ja niin minulla olisi melko pienellä lisävaivalla kolme erilaista asua.

Keksittyäni että teen muunneltavan renessanssiasun itselleni päädyin googlailemaan lisää ja löysin Cartridge pleating -linkkejä. Jos joku nyt ei tiedä, mikä on Cartridge pleats, ei jonkun tarvitse ahdistua, koska asia tuli esille vasta äsken. Sitä paitsi en minäkään tiedä, miksi Cartridge pleats on Cartridge pleats. Mutta pleats merkkaa laskoksia, joten pleating merkkaa laskostamista tai rypyttämistä. Niin että Cartridge pleating on Cartridge-laskostamista. 

Samaan aikaan kaiken muun kanssa keksin, että minähän voisin ommella nukelle renessanssihameeni koeversion. Sitten keksin, että renessanssisen maalaisporvarilookin ompeleminen nukelle voisi joiltakin osin edesauttaa nuken rokokoomaalaisidylliasun ompelemista. 

Suoraan sanottuna olen keksinyt viimeaikoina aika paljon kaikenlaista.

Ja sitten muistin yhtenä iltana ennen nukahtamista, että minulla on juuri täydellistä punaista villakangasta tilkuissani, että jos sitä on riittävästi, teen siitä nuken renessanssi- ja rokokooalushameen, jonka rypytän cartridgesti, niin tuleepa testattua sitä tekniikkaa. Koska muistin ajatuksen vielä myös aamulla, kaivoin kankaan esiin, totesin että se riittää ja pakkasin sen juhannusvierailukassiini.

Ja niin minä tein juhannuksena tämän:

Koska olen vihdoin päässyt asiaan, josta olen tohkeissani, voin luvata, että hameesta ja sen ompeluvaiheista tulee vielä tähän monta kuvaa. Monet kuvat alkavat tästä:

Cartridge-laskoksia käytettiin 1400-luvulla hihojen olkapäärypytyksissä ja 1500-luvulta alkaen helmarypytyksissä. Voi olla, että käytettiin helmoissa jo ennenkin, ei siinä mitään. Mutta ainakin renessanssissa se oli suosittu tapa. Ja sen jälkeen. Tekniikalla saadaan iso määrä kangasta nätisti pieneen tilaan ilman muhkuraisia saumoja. Lisäksi cartridgesti (ihan taatusti tekniikalle olisi suomenkielinenkin nimi...) laskostettu hameenhelma tekee henkilölle mahtavan lantio- ja takamusvaikutelman, joka on joskusmaailmassa ennen rasvaimujen muotiin tuloa ollut hyvä juttu. Tässä kuvassa neitosella on nyt rokokoomaalaisidylliasu ja hameen alla on helmaa kohottava pemppurulla.

Tässä ei ole hameenkohotusta, mutta kuten näkyy, helma lähtee omiakin aikojaan aika levesti tuosta lantiolta.

Sivusta kera bumrollin.

Ilman bumrollia.

Tämäkin on ilman bumrollia. Eli kuten näkyy, hamonen totisesti tekee henkilölle takamuksen.

Vähän enempi takaa kuin sivusta kuvattuna.

Ja tässä kohtaa kaikkien pitää ihastella, että vautsi miten kivan punainen kangas ja laskeutuupa se upeasti ja onpa hienot laskokset. Ja kun nyt olette ihastelleet, minä kerron, miten homma on tehty.  Näin:

Ohjeen löysin täältä.

Eli. Minulla oli 170 cm villakangasta. Ja nuken vyötärö on 23 cm. Kuvasta näkyy, minkä määrän kangasta laskostin vyötärönauhanpuolikkaaseen. Kuvasta näkyy myös matkaompelusettini, se on: neulatyyny ja Victorinox. (Minulla on tietenkin aina ompelukseni väriin sopiva neulatyyny ja linkkuuveitsi.) (Väreihin sopiva viivoitin on lainattu anopilta.)

Ensin siis vetelin nuo laskostavat langat. Kuten näkyy, en tehnyt niitä viivoittimen kanssa samanmittaisiksi ja identtisin välein oleviksi. Silmämääräisesti tein. Tuo taite on olennainen osa juttua. Kaikissa ohjeissa on aina kuvattu, että kangas on taitettu. Varmaan tietysti kestävyyssyistä (joissakin ohjeissa oli lisänä tukikankaita), mutta ehkä myös siksi, että saadaan siihen lantiolle volyymia.

Sitten vedin kankaan lyttyyn.

Sama tilanne oikealta puolelta. Helma kiinnitetään valmiiseen vyötärökaistaleeseen.

Tässä kohtaa kehräsin tyytyväisyydestä. Kun olin tehnyt sopivan tiiviin ryppyjonon ja olin solminut ja päätellyt rypytyslankojen päät, kädessäni oli erittäin kompakti ja helpostikäsiteltävä kangas. Koskaan ei ole ollut helman ja vyötärökaistaleen yhdistäminen ollut näiin selkeää ja helppoa.

Eikö olekin kaunis! Harmonista! Aijai. Ihan toista kuin esimerkiksi sekava johtovyyhti pianon takana.

Helma ommellaan vyötäröön (tai vaihtoehtoisesti hameen yläosaan tai minne sen nyt haluaa ommella) kunkin vekin kärjestä.

Tämän kuvan otin siksi, että se havainnoillistaisi, miten hameeseen syntyy se lantiolevennysmeininki. Pedgoginen ajatukseni yleensäkin oli ensin näyttää valmis hame ja sitten kuvittaa sen tekeminen, niin että ompeleva ihminen nappaa sitten näistä tekemiskuvista ilman kuvatekstejäkin homman idean. Olisin silti tähän halunnut avata idean sanoiksi, mutta alkujaan tehdessäni tätä blogikirjoitusta ei pääni suostunut sanoittamaan asiaa. Nyt ilokseni ystäväni pisti viestiä ja valitsi (tietämättä ongelmastani) sanat puolestani: "-- se rypytetty osa ommellaan vyötärökaistaleeseen vain toisesta reunasta silleen roikkumaan, niin se rypytys pystyy kääntymään ikäänkuin ihmisen ihoa vasten ja ilmeisesti siten aiheuttaa sen pömppä-efektin!" (Tämä kuvateksti on lisätty siis jälkikäteen.)

Hameen sivusaumat ompelin tavalla, jonka bongasin joltakin renessanssipukuompeluohjesivulta. Varmaan tätä käytetään edelleenkin, mutta itse opin sen vasta nyt. Eli ensin ompelin saumanvarat kiinni. Sitten ompelin luotospistolla reunat toisiinsa.

Siitäkin olin tohkeissani. Lopputulos on tukeva ja erittäin siisti ja huomaamaton.

En minä oikeastaan ole varma, miksi viimekädessä olin ja olen niin tohkeissani tästä punaisesta puolihameesta. Ehkä siksi, että kerrankin materiaali ja käytetyt tekniikat ja vaatekappaleen käyttötarkoitus ja aikakausi ja kaikki täsmäsivät. Siis eli hamekangas mielestäni palvelee erinomaisesti rokokooalushameena tai -päälihameena ja materiaali käyttäytyi justiinsa optimaalisesti.

Nyt on ihan välttämätöntä ommella irtotaskut, kun on niin siisti kädenmentävä aukko lantiolla hamosessa.

Joojoo, alkaa tulla selväksi.

Kivasti sopii jo tekemäni kureliivi tähän. Mutta kieltämättä suunnitelmissa on jo seuraava liivi.