 |
| Kuvan on ottanut minä tai ystäväni. |
Koen nyt välttämättömäksi kertoa, mikä on kaikissa periodidraamoissa parasta.
Uskokaa tai älkää. Se ei ole puvut. Eikä tummasävyiset elisabetiaaniset tai kepeät georgiaaniset kartanot. Eikä laatulavasteet kukka-asetelmineen, ei upeat kynttiläillalliset eikä puutarhat.
Se on aamupalat ja iltapäiväteet.
Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuvassa (2005) visuaalisesti kutkuttavimmat kohtaukset ovat aamupalapöydän ääressä. Voi niitä makkaroita ja kananmunia ja tuoretta leipää ja astioita! Emma-elokuvasta (1996) mieleen tulee ensimmäiseksi teekupit ja iltapäiväteet puutarhassa (filtteriudun läpi kuvattuna). Kun mietin Järki ja tunteet -sarjan (2008) kuvastoa, ensimmäiseksi mieleeni tulee, jälleen, aamiaispöytä. Downton Abbeyn paras kohtaus ikinä on sarjan ensimmäiseltä tuotantokaudelta. Siinä leskikreivitär Violet tarjoaa iltapäiväteetä salongissaan. Poirot-elokuvia katsellessani huokailen aina, kun Poirot nauttii aamupalaa. Usein Poirot syö aamupalaansa jossakin nerokkaan täydellisessä ikivanhassa majatalossa tai mökissä, ja aamiaiskuvissa on tumma puinen tausta, ristikkoikkunoista siilautuva valo, joku kirkasvärinen kukka maljakossa, ihana rapea paahtoleipä (telineessä tai lautasella), kananmuna kupissa, voi posliiniastiassa, teekannu... Ja kaikki astiat ovat kauniita ja hohtavat vähän tummaa taustaa vasten. Poirot nauttii huomattavan usein myös iltapäiväteetä puutarhassa, hotellissa tai murhatun ihmisen kartanossa, mikä seikka lisää merkittävissä määrin Poirot-leffojen arvoa silmissäni.
Minulle aamupala on päivän paras ateria. Aina kun olen yksin kotona (ja jaksan), katan aamupalan mahdollisimman sievästi. Se on: mahdollisimman kukkaposliinisesti. Siksi kai pidän niin kovasti television (ja kirjallisuuden!) aamupaloista. Vai ehkä... Haluanko kattaa oman aamupalani kauniisti, koska periodidraamojen aamiaiset ovat niin ihastuttavia?
Ja iltapäivätee...
Olen eläissäni ollut kerran Oikein Hienossa ravintolassa syömässä Kunnolla, kiitos kummitätini. Se oli ikimuistoisen hauska ja herkullinen ilta (muistan ottaneeni alkupalaksi unelmaista parsaa). Iltapäiväteetä olen nauttinut pari kertaa tukholmalaisessa teehuoneessa. Laadukasta teetä kannullinen tai enemmän. Skonsseja, hilloa, voista kermavaahtoa, voileipiä, kakkua. Voin kertoa, että ravintolaillallisen jälkeen vatsalaukussa oli parempi olo kuin iltapäiväteen jälkeen. Mutta jos minulta nyt kysyttäisiin, ottaisinko muutaman ruokalajin illallisen jossakin ravintolassa vai iltapäiväteen jossakin hotellissa, en osaisi helposti päättää! Luultavasti olisin niin hullu, että hankkisin itselleni mieluummin sokerihumalan iltapäiväteen muodossa ja jättäisin oikean (ja ravitsevan) kulinaarisen elämyksen väliin.
Kertokaa minulle, missä elokuvissa tai tv-sarjoissa teidän mielestänne on parhaat aamupalat ja iltapäiväteet, jotta tiedän, mitä lisään katselulistalleni.
 |
| Blogitekstin kuvitus liittyy löyhästi teemaan. |
"Ranskalainen illallinen" ei ole periodidraama, vaan viiden tähden draama. Se on minusta ehkä paras elokuva, jossa voi nähdä, mitä ruoka voi saada aikaan.
VastaaPoistaAijaijai! Ranskalainen illallinen on elokuvien aatelia!
PoistaMutta tarkoittaako periodidraama automaattisesti viihteellistä, ei niin vakavastiotettavaa katsottavaa, kuten rivien välissä tuossa ilmaiset? Ja voikohan Ranskalaista illallista sanoa periodidraamaksi? En itse asiassa ole koskaan lukenut mistään periodidraaman määritelmää!
Noista Animator-nukeista innostunut ystäväni vinkkasi minulle tämän blogin ja nyt oli pakko tulla uudestaan ihailemaan! En ole erityisen kätevä käsistäni ja täällä olen aivan ihastuksissani. Että joku osaa ja etenkin JAKSAA tehdä noin hienoja vaatteita! Eihän sen oikeastaan luulisi olevan kovin vaikeaa, ajattelee ennen kuin itse yrittää :D No, ehkä minäkin vielä joskus... Siihen saakka saan tyytyä vierailemaan täällä ja kuolaamaan ystäväni luomuksia katsellessa.
VastaaPoistaKiitoksia (taas)! On kovasti kivaa kuulla, että tekemiseni ja kuvani saavat joillekin aikaiseksi hyvää mieltä (ja ehkä inspiraatiota!).
PoistaOlen ennenkin todennut täällä blogissani, että en koe ompelemista itselleni aivan luontevaksi ja helpoksi. Myönnän kyllä epäsatakuntalaisesti, että nykyään osaan tehdä kivoja juttuja, mutta edelleen tekemiseni on sellaista yksi peruna kerrallaan -meininkiä: teen jutut selättäen osan (eli ongelman) kerrallaan, enempi siis ihan vain päättäväisyydellä kuin varsinaisella osaamisella :D Enkä ole ommellut koskaan mitään "oikeita" juttuja. Nukenvaatteita vain. Ja suoria saumoja verhoihin. Sen vuoksi ehkä en osaa pitää itseäni minään kunnon ompeluharrastajana, ja itse asiassa tuo mainitsemasi jaksaminen taitaakin olla paras vahvuuteni ompelemisessa :) Jaksamisella (kärsivällisyydellä) kompensoidaan aika paljon teknisiä puutteita!
-> Uskon, että jos ihmisellä on voimavaroja, suhteellisen toimiva pinsettiote, intoa ja lähipiirissään joku joka auttaa neuvoillaan, ihminen voi oppia vaikka mitä käsityöjuttuja.