Nukkejen kuvaamista Irlannissa

Suunnitelma A toteutui! Nimittäin onnistuin kuvaamaan nukenvaatteita irlantilaisissa maisemissa! Ehken ottanut aivan Voguen ja National Geographicin tasoisia otoksia, mutta mielestäni pääsin lähemmäs suunnitema A:ta kuin B:tä (kuvata rokokooasut kotona pianon päällä).

Kuvasin kolmea eri nukkea (niitä en kärrännyt mukanani, ne sain lainaksi ystävältäni) ja kuutta eri asua noin  kahdeksassa eri paikassa. Kuvia kertyi sellaiset 160 kappaletta. Puuha oli äärimmäisen hauskaa ja tolkuttoman vaikeaa. Nimittäin Irlanti on melko tuulinen paikka. Etenkin vuorilla ja meren rannalla. Ja sattumoisin kuvasin nukkeja vuorilla ja meren rannalla ja meren rannalla olevan kartanon edessä ja vuorien laidalla olevan kartanon luona. Lisäksi Irlanti on sateinen paikka. Ja kun Animator-nukkejen naamojen maalit eivät oikein kestä suoraa aurinkoa, ei pelkkä aurinkokaan ollut hyvä juttu. Sitä paitsi suorassa auringonvalossa tulee tylsiä kuvia. Ja Irlanti tuntuu olevan aika aurinkoinenkin paikka (silloin kun minä siellä käyn). Repikää siitä. Kun paistoi, piti etsiä mahdollisuuksien mukaan varjoinen kuvauskohta tai ainakin kääntää nuken kasvot varjopuolelle. Kun satoi, kameran linssi meni roiskeiseksi (jonka lisäksi kameraa piti tietenkin suojata sateelta) ja nuken vaatteisiin tuli suhteettoman suuria vesipisarajälkiä. Ja kun tuuli...

Niin, itse asiassa ilmeni jälkikäteen, että sinä päivänä, jolloin kuvasimme vuorilla ja Russborough-kartanon luona, oli voimassa myrskytuulivaroitus. Tai vaarallisen tuulen varoitus. Joku sellainen. Jonka perusteella ei suositella lähtemään ajamaan kirpunkokoisella autolla vuorille ja kuvailemaan nukkeja. Mutta mepä emme olleet kuunnelleet uutisia ja lukeneet säätiedotuksia. (Säätiedotukset Irlannissa ovat kuulemma aika turha juttu.) Eikä moni muukaan. Vuorilla oli moottoripyöräretkiseurue, polkupyöräilijöitä, autoilijoita ja joku parka, joka yritti pitää pakettiautossa kahvikojua Lough Tayn näköalapaikalla. (Parka siksi, että siinäpä tämä yritteliäs henkilö kokoili tuulen riepottamia välineitään.) Minä näytin olevan ainoa, joka kuvasi nukkea.

Nyt kerron kuvausteknisten haasteiden selättämisestä. 

Pääasiassa ainoa vaihtoehto oli kuvata nukkeja niin, että piti niitä jaloista kiinni. Kovassa tuulessa se oli hankalaa, koska nukke huojui tietysti rajusti. Plussaa oli se, että tuuli heitti nukkejen helmoja ja hiuksia nätisti. Ei kuitenkaan kovin kontrolloidusti. (Jonka vuoksi niitä kuvia on se 160.) Lisähankaluutta toi se, että kameraa piti pitää yhdessä kädessä, eikä järkkäri ole kovin kevyt kamera. Ja sitten piti kurkotella mahdollisimman kauas nukesta (ja toivoa että nukenpitokädessä olisi teleskooppiranne) ja yhdellä kädellä tsuumailla, ja tietysti kamera tahtoi jatkuvasti heittää salaman kehiin, ja salama käsivarrenmitanpäässä nuken kasvoista tekee nuken kasvoista kalseat, ja ainoa keino oli sulkea salamavalo omalla leualla samalla kun piti laukaisintarkennusnappulaa puolivälissä. Ja paras kuvakulma tuli tietysti kyykystä.

Toinen vaihtoehto oli seisottaa nukkea maata vasten painamalla sitä päälaesta. Siinä piti tietenkin olla kontallaan ja jälleen mahdollisimman etäällä nukesta ja jälleen vain yksi käsi oli toimittamassa tsuumailuja.

Kolmas vaihtoehto oli iskeä nukke pöpelikköön. Mutta siten ei saa maisemakuvia. Meren rannalla tuulen suunta mahdollisti sen, että nuken saattoi seisottaa kiveä vasten ja tuuli piti nuken pystyssä.

Neljäs vaihtoehto oli pistää nukke seisomaan vapaasti. Vuorilla ja meren rannalla se oli mahdotonta. Mutta Russborough'n tuulisessa pihassa se onnistui kärsivällisyydellä. Nukke pysyi tuulenpuuskien välissä pystyssä 0,03 sekuntia, joten kyllä sitä ähmäämällä onnistui seitsemässä minuutissa saamaan yhden kuvan, jossa nukke seisoo paikallaan eikä ole lentämässä nenälleen tai selälleen tai kyljelleen tai taivaalle.

Tässä ei ole mikään supertuulahdus käynnissä.

Noin kahdeksastoista nuken pystyyn asettaminen. Sen jälkeen vatsalihakset käyttöön ja takanojakuvaus. (Minulla vain valitettavasti ei ole vatsalihaksia.) (Kuvasta näkeee, että nukenkuvauspaikka ei ole erityisen suojaisa. Selkäni takana on nurmikenttä, lampi, laakso ja sitten vuoret. Niin että tuohon Russborough'n pihaan pääsi puhaltamaan ihan kunnolla. Tuuli pyöri kartanon sivusiipien pylväikössäkin. Eikä edes portailla pääoven edessä  tuuli painanut nukkea seisomaan portaita vasten. Kaikkea muuta. Tuuli kimposi seinästä ja tuuppi nukkea alas portaita.)

Tässä esimerkki kivasta kuvasta, jossa nuken hame menee nätisti ja hiuksetkin hauskasti. Mutta kameralinssissä on roiske justiinsa mäntissä kohdassa.

Seuraavaksi on sitten luvassa kuusi kuvabloggausta nukeista ja maisemista ja vähän puutarhoista ja kartanoista. Yliannostuksen vaara!

P. S. Kameran lainaaja, rakas siskoni, huomautti minulle, että miksi ihmeessä pelleilit leukasi kanssa etkä kytkenyt salamaa pois päältä. No. Moni lukija lienee miettinyt samaa. Selitys on kuitenkin yksinkertainen. En osannut kytkeä sitä salamaa pois :D Ja joka päivä onnistuin unohtamaan, että minun piti pistää siskolle viestiä ja kysyä neuvoa...