Nukkejen kuvaamista Irlannissa (seuraavassa voisi käyttää sanaa 'eeppinen' tai 'kelttiläinen' tai muuta postikorttisanastoa, mutta sanotaan nyt 'stereotyyppinen', niin ei mene imeläksi): stereotyyppisiä asetelmia

Tässä linkki tekstiin, jossa on tarinaa itse kuvaamispuuhista. (Tekstissä mainitsemani haasteet, kuten myrskyinen tuuli, liittyivät erityisesti tähän postaukseen valitsemieni kuvien ottamiseen.)

Idea nukenvaatteiden kuvaamiseen Irlannissa syntyi kesällä Porin  Kallossa. Olin saanut juuri ennen Kallo-retkeä valmiiksi nuken merimiesmekon, ja siinä sitten päätin kärrätä usemmankin nukenhameen kuvattavaksi merellisiin maisemiin, koska ulkona luonnonvalossa (ja jos vielä löytyy harmoninen tausta!) hameista tulee parhaat kuvat. Animator-nuket ovat melko kookkaita ja nukenvaatteita on hankala kuljettaa rypistymättä. Siinä syy, miksi aiemmin en ole viitsinyt kuvata nukkeja kotipihaa kauempana. Mutta kuvaaminen Kallossa oli niin hauskaa, että siinä heti hoksasin, että olen lähdössä Irlantiin ja että siellä on rokokoohameille mitä parhaimpia kuvausmasemia. Ja seuraavaksi sitten jo ymmärsin, että minun on suorastaan välttämätöntä ottaa rokokoohepeneiden lisäksi mukaan ainakin yksi aiemmin valmistunut hame. Nimittäin renessanssimekko! Näin minulla oli ennen matkaa yksi ainoa toive, jonka halusin välttämättä (jos vain mahdollista) toteutuvaksi: ajomatka Russborough'n kartanon pihaan ja siitä vuorille Lough Tayn rinteille. 

Toiveeni toteutui. Todistettavasti:

Lough Tay.

Tässä kohtaa olemme siirtyneet näköalapaikalta viereiselle. Edellisellä paikalla tuuli riepotteli loulta nuken toisen puolen  päälihihojen kiinnitysnauhat auki (vaikka olin varmistanut rusetteja nuppareilla!). Oli järkevintä irrottaa kaikki hihat, sillä pelkästään toisen puolen hihojen pukemiseen menee aikaa melkeinpä viisitoista minuuttia. Ja koska olimme (maantieteellisistä syistä) ensin käyneet Russborough'ssa, nuken päällä oli kotoa lähdettäessa ollut rokokoohame. Mikä tarkoitti Lough Tayn luona sellaista reilun puolen tunnin mittaista nukenpukemissessiota autossa. (Ystäväni onneksi on kärsivällistä sorttia. Hän totesi, että odottelumaisemat ovat ihan okei, että ei tässä mitään.)

Niin siinä taas kävi, että vahingossa lipsahdimme Glendalough-reitille.

(Voin kertoa, että nuken päälihihoja ei kiinnitetä liikkuvassa autossa mutkaisilla vuoriteillä.)

P. S. Glendalough'ssa vastaan tuli ranskalainen turistiryhmä. Eräs keski-ikäinen mies viittasi nukkeani kohden ja selitti jotakin seuralaiselleen. Koska miehen ilme oli hyvin vakava enkä osaa ranskaa sanan sanaa, hänen lausuntonsa sisältö jäi vain arvailujen varaan. Ystäväni arvioi, että mies oli tutkija ja renessanssipukeutumisen asiantuntija ja hän mahdollisesti teki pika-analyysin hameen ajoituksesta ja kritisoi, että nyörit eivät vastaa aikakauden materiaaleja. Mutta vielä todennäköisempänä ystäväni piti, että mies oli tutkija ja renessanssipukeutumisen asiantuntija ja kokenut burnoutin ja lähtenyt lomalle, ja nyt hän kysyi seuralaiseltaan, että hallusinoiko hän vai näkikö hän juuri oikeasti renessanssipuvun.

P. P. S. Pistänpä nyt oman itseni naaman (joskin vähän epätarkkana, hah) tänne blogiin. Ihan vain havainnollistaakseni, että kyllä Lough Tayn luona oikeasti tuuli vaikka nukkekuvat eivät kovasti siltä näytä. (Glendalough'n laaksossa oli tyventä.)

P. P. P. S. Siellä tuuli niin paljon, että villapaidan alla olleet kolme kerrosta plus auki oleva pellavatakki eivät riittäneet pitämään lämpimänä. Eikä huivi pysynyt päässä. Joten autossa iski jälkitärinä ja vielä 40 minuuttia myöhemmin takaraivossa, niskassa, korvissa ja leuassa viilsi viiman aiheuttama kipu!