perjantai 23. maaliskuuta 2012

Opettajattaren tilitykset osa 1

Hei vaan kaikille. E-kirjainparka tarttuu aina sormeeni. Pitää varmaan ottaa sen kuori pois tuosta kolosta ja hyväksyä sen kohdalle musta aukko.

Takana ensimmäinen työpäivä. Hallussa on avaimet, Wilma-tunnukset, oppilaslistat ja tyhjiä kalvoja. Tiedän missä on ruokala ja äikänluokka. Äikänluokka on se, jonka ovessa lukee KOTITALOUS.  Lisäksi tiedän nyt kolmen opettajan nimet, yhden oppilaan nimen osaan yhdistää hänen naamaansa ja koulukuraattorin tunnen naamalta, mutten muista nimeä. Ostin kalvotussit. Olohuoneen lattialla on 27 kiloa oppikirjoja, kaksi kalenteria, yksi muovitasku, kaksi kansiota ja pino aineita. Ymmärsin ottaa kalenterin käyttöön tuossa tunti sitten, kun en osannut tajuta, miten muistan, missä kukin luokka menee. (En ole koskaan oikein jaksanut kalentereita, mutta nyt luulen semmoisista tulleen ystäviäni.) Eka koe on viikon päästä, kirjallisuuskansiot palautetaan neljän viikon päästä ja samalla viikolla on ysien valtakunnallinen koe. Minun piti valmistella tänään maanantain oppitunnit ja huomenna tiistain, mutta en jaksa. Tänään opetin kolme tuntia ja olen ihan poikki, joten luultavasti joutunen hautaan ennen helatorstaita. Mutta hyvin meni ja yksi oppilas kutsui minua papiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti