Ulaani, husaari, rakuuna, sota ja rauha

Jääkaappi on niin tyhjillään, että jouduin syömään poikkeusvälipalan. Se oli silti niin hyvä poikkeusratkaisu, että siitä pitäisi ehkä tehdä käytäntö normaalitilaankin.

Keitin kananmunan.

Söin sen valkoisesta munakupista, jossa on keltaisia, vihreitä, sinisiä ja punaisia palloja ja punainen kupin sisäpuolen väri. Ripottelin suolaa päälle, tietenkin. Join munan kanssa mustaa maitoteetä uudesta muumimukistani, siitä jossa on Muumipeikko ja Primadonnan hevonen ja kukkia ja vesi ja värejä.

Lähti nälkä.

Kananmunan kyytipojaksi luin Sotaa ja rauhaa. Napoleon on ylittänyt jo Niemenin, marssinut Vilnaan, Drissan leiri on purettu ja kohta Napoleonin joukot saavuttavat Smolenskin. Loppu häämöttää jo. Ja on aikakin häämöttää, aloitin kirjan 4. päivä toukokuuta. Koskaan en ole tainnut lukea reilua 900 sivua näin kauan. Mutta kuitenkin nämä jo luetut 941 sivua lämmittävät sydäntä erityisellä tavalla. Ne ovat todiste omasta ajasta. 941 sivua omaa aikaa! Vähän alle kuukaudessa!

Seiskat katsoivat tänään mr Beania. Itselleni annoin vapauden mennä tietokoneelle googlaamaan pari Sota ja rauha -juttua. Kummasti siihen ympärilleni kerääntyi poikajoukko:

Opettaja osaa käyttää tietokonetta! (Se on heistä ihme, koska tietävät, että minulla ei ole telkkaria. Telkkari on kai nykyajan ihmisen tekniikkataitoisuuden mittari?)

Onko sulla kotona tietokone? Onko siinä edes XP? Vai onko sulla Vista vai Seiska?

Mitä, ope katsoo Venäjän karttaa! (Hyvin tunnistettu pienestä alueesta, pisteet oppilaalle.)

Hei, ope katsoo Venäjän karttaa, kun sen kirjassa Napoleonin sotajoukot marssii kohti jotain Smolenskia.

Mitä ope nyt googlaa?

Ope, mitä sä katsoit? Mikä ulaani? Ratsuväki? Ope, tiedäks sä edes, mikä on sinko?

Riemastuttavia ajatuksenkulkuja. Jos opella ei ole telkkaria, se ei osaa käynnistää tietokonetta. (Saati nähdä, että välilehdessä on auki maksullisen pokeriperin demo, kuten kävi taannoin kirjoitustunnilla. Hämmentyneenä oppilas katsoi tilanteessa toveriaan, sulki välilehden käskystäni ja mutisi kaverilleen hiljaa, että ai, se osaa silti käyttää tietokonetta.) Jos opella ei ole telkkaria ja se lukee Napoleonin sodista ja puhuu rakuunoista ja ulaaneista, se ei tiedä, mikä on sinko, tai ylipäätään se ei tiedä mitään siitä, miten sodankäynti on muuttunut 1800-luvulta.

Joka tapauksessa minun on tässä lopussa todettava taas, että Sota ja rauha on törkeän hyvä. Kohta toisensa jälkeen on hykerryttävä ja kaipaisi ääneenlukua. Se ääneenlukua kaipaava kohta voi olla mojova henkilökuvaus. Se voi olla nerokas ajatuksenkulun kuvaus. Ja erittäin usein se on jonkinlainen filosofinen mietintö. 

Ken on lukemisen ystävä eikä ole vielä Sotaan ja rauhaan tarttunut, tarttukoon siihen vielä joskus! Tuo 'ensimmäinen versio' on hyvä vaihtoehto siltä kannalta, että siinä on vähemmän sotakuvausta kuin lopullisessa versiossa. Ja noin 100-sivuinen historianfilosofinen pohdinto on tässä versiossa vasta nelisivuinen. Päähenkilöiden tarina on ekassa versiossa jo  kokonaisuudessaan. Mutta lopullinen versio on tietysti ehdottoman paras, jos on aikaa ja energiaa ja tahtoa lukea noin 600 sivua enemmän.

----

Oikoluvussa olin huomaavinani jonkin tylsän lyöntivirheen. Mutta en sitten niin millään löytänyt sitä uudelleen, kun siirryin muokkausohjelmaan. Pistäkää kommenttiin, jos löydätte sen (ja muita virheitä :D). En saa sielunrauhaa, kun silmissäni koko ajan on se väärä sana! Vai olikohan se edellisessä tekstissä?