Kuunnelkaa! - - -
Hiljaisuus!
Meillä on uusi läppäri!
Nukuin viime yönä neljä tuntia.
Ensin en saanut unta, koska surisi päässä. Sitten kun se alkoi rauhoittua, huomasin, että käsiä särkee paljon. Sitten alkoi ahdistaa, että kello on jo paljon. Yritin meditoida, mutta pikkutunnit tekivät tehtävänsä, ja kello 00 - 02 makasin vain ja kyynelet valuivat jatkuvana virtana, vaikka yritin sanoa itselleni lempeän terapeuttisin äänenpainoin, että noo noo. Ja tavallaan olinkin rauhoittunut, mutta kyyneleet eivät vain loppuneet. Sitten 02 alkoi väsymys voittaa, mutta käsiä särki vielä enemmän, ja oli vaikea keskittyä unentuloon, kun sattui. Ja sitten possahti aivoissa semmoinen paniikkikeskus ja yritin vain yrittää hengittää rauhassa ja toppuuttelin itseäni, että hulluksi ei saa tulla kuin vasta parin viikon päästä (kun kesäloma alkaa). Sitten nukahdin. Ja aloin nähdä painajaista ihmislinnuista, joilla oli demoninen olemus. Ne olivat tosi rumia ja pelottavia, ja yksi työnsi kyntensä sormeni läpi, ja se oli ällöä. Yritin tappaa niitä unessa, mutta vaikka ne kuolivat, ne jatkoivat silti eloaan, ja vaikka onnistuin riipimään niitä osiin, ne osatkin elivät. Sitten heräsin painajaiseeni, ja heräsin myös kaksi muutakin kertaa kello 03 - 07 välillä. Seitsemältä soi miehen kello, jonka jälkeen en enää osannut nukahtaa, koska oma soi 25 yli. Olisi kannattanut, koska 4 tuntiin 25 minuuttia olisi ollut prosentuaalisesti kiva lisä.
Aamulla ei ollut voittajafiilis.
Ekana oli sitten koulussa odottamassa vaikea seiskaluokka. En yhtään ymmärrä, mistä tuli voimia ja tahtoa saada ne hiljenemään. Tunti meni suorastaan mallikkaasti.
Kolmas tunti oli tunkiotavaraa. Sijaiseni (olin siis viikon kipeänä tässä) oli unohtanut sanoa, että hän oli luvannut, että oppilaat kirjoittavat vielä aineita yhden tunnin. Olin luullut ainepinoa työpöydälläni valmiiksi, ja siksi kärräsin ne perjantaina kotiin tarkistettavaksi. Nyt sitten oppilailla ei ollut kirjoja, koska luulivat kirjoittavansa aineita, eikä aineita, koska olin vienyt ne kotiin. Ja heitä, oppilaita, oli 28 kpl, ja heillä oli energiaa. He eivät olleet yhteistyöhaluisia.
Neljäs tunti oli keskivertosiedettävä. Tunnille toi väriä oppilaiden keksimät tuotteet, joita he mainostivat. Yksi tuote oli 'opettaja' (attribuutti 'äidinkielen' oli kumitettu paperilta epävarmassa pelonsekaisessa hetkessä pois, mutta kun kasiluokkalainen poika kirjoittaa kaunolla, teksti piirtyy viiden sivun läpi, joten kumitus oli tavallaan ihan turha). Siinä oli hieno tuotekuva ihmisestä, jolla on sojottava polkkatukka, silmälasit, hampaat riipinraapin ja kolmoisleuka. Sitä opettajaa myytiin tarpeettomana eteenpäin. Kaikki mainoslauseet viittasivat kyseisen opettajan ikävyyteen, paitsi yksi. Kysyin, että mitä tällä opettajalla sitten voi tehdä, ja sitten mainostekstiin tuli jotakin tyyliin, että ''opettaja toimii missä vain ja hoitaa suunnilleen kaiken''. Toinen mainostettava tuote oli mäyränkakkaimuri, joka imuroi vain mäyränkakkaa. Se oli minusta kiva keskintö. Muitakin keksintöjä oli, lähinnä kännyköitä. Mutta mäyränkakkaimuri oli paras.
Toinen ja viides tunti olivat ihan asiallisia, toinen tunti jopa unelmatasoa. Kummallakin tunnilla pidin palopuheen kirjallisuuden opiskelemisen syistä. Jälkimmäisen puheen, eli viimeisen tunnin puheen, jälkeen minulle ilmoitettiin asiallisesti, että puhe kesti 12 minuuttia. Se on pitkä aika. Nimittäin siten mitattuna, että yksikään ei hiiskahtanutkaan koko monologini aikana. Kiitinkin heitä hiljaisuusennätyksestä, tietenkin. Monologini sisälsi ensin alustuksen Sodasta ja rauhasta, venäläisen kirjallisuuden henkilökuvista ja venäläisen aristokratian elämäntavoista (kuulijakunta vaikutti vastaanottavaiselta mutta epäuskoiselta). Sitten linkitin kertomani kulttuurihistorialliseen tutkimukseen (jonka kuulin radiosta jokunen vuosi sitten) sääty-yhteiskunnan tavoista. Päättelin tämän monologini alkuosan vetämällä yhteen sen, miten kirjallisuus heijastelee kulttuuria ja tapoja ja on historiallinen dokumentti. Sitten siirryin osioon b, Kandinskyyn. Kerroin kiinnostuneeni miehen taiteesta (ja sitten pieni valistus siitä, mitä se on) pari vuotta sitten, mutta että en tajunnut K:n maalauksista mitään. Kerroin lainanneeni kirjastosta K:n taiteenteorian, mutta että sitten hoksasin, että ensin pitää tietää, kuka Kandinsky oikein todella on. Ja lainasin Kandinsky-elämäkerran. Jossa ekalla sivulla oli sana sesessionismi. Jonka googlasin ja sain muistutuksen, että se on yhtä kuin jugend eli art noveau. (Tässä kohtaa ensimmäiset kuulijat, sellaiset kulttuurillisesti suuntautuneehkot, alkoivat hymyillä.) Kerroin, että patani meni jumiin ja että voi raato, piti lainata kuvataidehistoriaopussarja ja lukea se. (Ällistyneitä ja huolestuneita katseita.) Jonka jälkeen kerroin olleeni edelleen ymmälläni, koska en oikein hahmottanut, että mikä nyt muka vaikutti mihinkin, ja mikä oli ennen, ilmiö musiikissa vai kirjallisuudessa vai kuvataiteessa, ja siinä vaiheessa kertomustani kuulijakuntani huolestuneiden ja epäuskoisesti hymyilevien ilmeiden määrä lisääntyi. Kerroin lainanneeni maailmanhistoriaopuksen ja alkaneeni tehdä aikajanaa. Kerroin, miten teippasin paperista kaksimetrisen kaistaleen ja aloin merkitä sinne Pythagoraksesta alkaen tieteen, filosofian, uskonnon, taiteen ja historian konkreettisten tapahtumien paikkoja, että ymmärtäisin, mikä seuraa mistäkin ja mikä vaikuttaa mihinkin. Sitten kerroin, että aikajanan tekeminen jäi kesken, ja sain ymmärtäväisiä katseita. Tämän b-osion viimeistelin selittämällä, miten kaikki liittyy kaikkeen, jonka takia kirjallisuuttakin pitää opiskella, koska se on osa sitä kaikkea. C-osassa sitten vielä läpisin yleishumanistista jorinaa ihmisen identiteetistä ja siitä, miten kaikki rakentuu jonkin päälle, uskoimme me sitä tai emme. Sitten käskin niiden alkaa ryhmissä tehdä esitelmää määrätyistä kirjallisuuden aikakausista, ja ilokseni kaikki olivat palopuheeni jälkeen jollakin mystisellä tavalla sitä mieltä, että on ihan jees tehdä esitelmä kirjallisuuden aikakausista.
Se oli kivoin pätkä opetushistoriaani. Olen monologien ihminen.
Ensin en saanut unta, koska surisi päässä. Sitten kun se alkoi rauhoittua, huomasin, että käsiä särkee paljon. Sitten alkoi ahdistaa, että kello on jo paljon. Yritin meditoida, mutta pikkutunnit tekivät tehtävänsä, ja kello 00 - 02 makasin vain ja kyynelet valuivat jatkuvana virtana, vaikka yritin sanoa itselleni lempeän terapeuttisin äänenpainoin, että noo noo. Ja tavallaan olinkin rauhoittunut, mutta kyyneleet eivät vain loppuneet. Sitten 02 alkoi väsymys voittaa, mutta käsiä särki vielä enemmän, ja oli vaikea keskittyä unentuloon, kun sattui. Ja sitten possahti aivoissa semmoinen paniikkikeskus ja yritin vain yrittää hengittää rauhassa ja toppuuttelin itseäni, että hulluksi ei saa tulla kuin vasta parin viikon päästä (kun kesäloma alkaa). Sitten nukahdin. Ja aloin nähdä painajaista ihmislinnuista, joilla oli demoninen olemus. Ne olivat tosi rumia ja pelottavia, ja yksi työnsi kyntensä sormeni läpi, ja se oli ällöä. Yritin tappaa niitä unessa, mutta vaikka ne kuolivat, ne jatkoivat silti eloaan, ja vaikka onnistuin riipimään niitä osiin, ne osatkin elivät. Sitten heräsin painajaiseeni, ja heräsin myös kaksi muutakin kertaa kello 03 - 07 välillä. Seitsemältä soi miehen kello, jonka jälkeen en enää osannut nukahtaa, koska oma soi 25 yli. Olisi kannattanut, koska 4 tuntiin 25 minuuttia olisi ollut prosentuaalisesti kiva lisä.
Aamulla ei ollut voittajafiilis.
Ekana oli sitten koulussa odottamassa vaikea seiskaluokka. En yhtään ymmärrä, mistä tuli voimia ja tahtoa saada ne hiljenemään. Tunti meni suorastaan mallikkaasti.
Kolmas tunti oli tunkiotavaraa. Sijaiseni (olin siis viikon kipeänä tässä) oli unohtanut sanoa, että hän oli luvannut, että oppilaat kirjoittavat vielä aineita yhden tunnin. Olin luullut ainepinoa työpöydälläni valmiiksi, ja siksi kärräsin ne perjantaina kotiin tarkistettavaksi. Nyt sitten oppilailla ei ollut kirjoja, koska luulivat kirjoittavansa aineita, eikä aineita, koska olin vienyt ne kotiin. Ja heitä, oppilaita, oli 28 kpl, ja heillä oli energiaa. He eivät olleet yhteistyöhaluisia.
Neljäs tunti oli keskivertosiedettävä. Tunnille toi väriä oppilaiden keksimät tuotteet, joita he mainostivat. Yksi tuote oli 'opettaja' (attribuutti 'äidinkielen' oli kumitettu paperilta epävarmassa pelonsekaisessa hetkessä pois, mutta kun kasiluokkalainen poika kirjoittaa kaunolla, teksti piirtyy viiden sivun läpi, joten kumitus oli tavallaan ihan turha). Siinä oli hieno tuotekuva ihmisestä, jolla on sojottava polkkatukka, silmälasit, hampaat riipinraapin ja kolmoisleuka. Sitä opettajaa myytiin tarpeettomana eteenpäin. Kaikki mainoslauseet viittasivat kyseisen opettajan ikävyyteen, paitsi yksi. Kysyin, että mitä tällä opettajalla sitten voi tehdä, ja sitten mainostekstiin tuli jotakin tyyliin, että ''opettaja toimii missä vain ja hoitaa suunnilleen kaiken''. Toinen mainostettava tuote oli mäyränkakkaimuri, joka imuroi vain mäyränkakkaa. Se oli minusta kiva keskintö. Muitakin keksintöjä oli, lähinnä kännyköitä. Mutta mäyränkakkaimuri oli paras.
Toinen ja viides tunti olivat ihan asiallisia, toinen tunti jopa unelmatasoa. Kummallakin tunnilla pidin palopuheen kirjallisuuden opiskelemisen syistä. Jälkimmäisen puheen, eli viimeisen tunnin puheen, jälkeen minulle ilmoitettiin asiallisesti, että puhe kesti 12 minuuttia. Se on pitkä aika. Nimittäin siten mitattuna, että yksikään ei hiiskahtanutkaan koko monologini aikana. Kiitinkin heitä hiljaisuusennätyksestä, tietenkin. Monologini sisälsi ensin alustuksen Sodasta ja rauhasta, venäläisen kirjallisuuden henkilökuvista ja venäläisen aristokratian elämäntavoista (kuulijakunta vaikutti vastaanottavaiselta mutta epäuskoiselta). Sitten linkitin kertomani kulttuurihistorialliseen tutkimukseen (jonka kuulin radiosta jokunen vuosi sitten) sääty-yhteiskunnan tavoista. Päättelin tämän monologini alkuosan vetämällä yhteen sen, miten kirjallisuus heijastelee kulttuuria ja tapoja ja on historiallinen dokumentti. Sitten siirryin osioon b, Kandinskyyn. Kerroin kiinnostuneeni miehen taiteesta (ja sitten pieni valistus siitä, mitä se on) pari vuotta sitten, mutta että en tajunnut K:n maalauksista mitään. Kerroin lainanneeni kirjastosta K:n taiteenteorian, mutta että sitten hoksasin, että ensin pitää tietää, kuka Kandinsky oikein todella on. Ja lainasin Kandinsky-elämäkerran. Jossa ekalla sivulla oli sana sesessionismi. Jonka googlasin ja sain muistutuksen, että se on yhtä kuin jugend eli art noveau. (Tässä kohtaa ensimmäiset kuulijat, sellaiset kulttuurillisesti suuntautuneehkot, alkoivat hymyillä.) Kerroin, että patani meni jumiin ja että voi raato, piti lainata kuvataidehistoriaopussarja ja lukea se. (Ällistyneitä ja huolestuneita katseita.) Jonka jälkeen kerroin olleeni edelleen ymmälläni, koska en oikein hahmottanut, että mikä nyt muka vaikutti mihinkin, ja mikä oli ennen, ilmiö musiikissa vai kirjallisuudessa vai kuvataiteessa, ja siinä vaiheessa kertomustani kuulijakuntani huolestuneiden ja epäuskoisesti hymyilevien ilmeiden määrä lisääntyi. Kerroin lainanneeni maailmanhistoriaopuksen ja alkaneeni tehdä aikajanaa. Kerroin, miten teippasin paperista kaksimetrisen kaistaleen ja aloin merkitä sinne Pythagoraksesta alkaen tieteen, filosofian, uskonnon, taiteen ja historian konkreettisten tapahtumien paikkoja, että ymmärtäisin, mikä seuraa mistäkin ja mikä vaikuttaa mihinkin. Sitten kerroin, että aikajanan tekeminen jäi kesken, ja sain ymmärtäväisiä katseita. Tämän b-osion viimeistelin selittämällä, miten kaikki liittyy kaikkeen, jonka takia kirjallisuuttakin pitää opiskella, koska se on osa sitä kaikkea. C-osassa sitten vielä läpisin yleishumanistista jorinaa ihmisen identiteetistä ja siitä, miten kaikki rakentuu jonkin päälle, uskoimme me sitä tai emme. Sitten käskin niiden alkaa ryhmissä tehdä esitelmää määrätyistä kirjallisuuden aikakausista, ja ilokseni kaikki olivat palopuheeni jälkeen jollakin mystisellä tavalla sitä mieltä, että on ihan jees tehdä esitelmä kirjallisuuden aikakausista.
Se oli kivoin pätkä opetushistoriaani. Olen monologien ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti