"Pikkuisista asioista iloitseminen ei ole lässynlässyn höpönpöpöä." Lainasin täten itseäni! Täytyy sanoa, että Bellow'lla on paljon hienomman kuuloisia virkkeitä lainattavaksi.
No niin. Pikkuiset asiat.
Suuri syy blogini vaiteliaisuudelle viime vuosina on ollut se, että minulle tapahtuu vain pieni asioita. Ja ajatus kirjoittaa blogiin päivästä toiseen juttuja siitä, että miten kauniisti aurinko heijastaa ikkunan vanhan lasin läpi kuvioita seinälle, on tuntunut luonnottomalta. Sehän on nyt sellaista ihan amerikkalaista positiivista carpe diem -lässytystä. Niin että en ole kirjoittanut mitään. Kun en ole halunnut mitään abstrakteja mietteitä elämän olemuksestakaan väsätä.
Mutta nythän on tilanne se, että pitkästä aikaa minun eloni on tapahtumarikkaudeltaan lähempänä kansakunnan keskiarvoa (lapsiperheet kyllä vievät edelleen voiton 100-0, heillä taitaa olla tapahtumarikkaampaa nyt kuin koskaan), joten minulla on nyt tuhannen taalan paikka kirjoittaa kynsien kasvamisen kauneudesta, esimerkiksi.
Kynsien kasvamisen seuraaminen on ehdottoman aliarvostettu arjen viihdyke!
Niin, ne pikkuisen asiat.
No, hyvänen aika! Lähdetään niistä kynsistä! Kerrankin kun asiasta voi puhua ilman että saa hullun leimaa. (Tai ehkä siitä saa vielä hullun leiman, mutta palataanpa asiaan muutaman viikon päästä! Silloin voi olla mielipide toinen.)
Ei mutta tosissaan. Tämä kynsijuttu voi oikeastikin havainnollistaa jotakin arjen pienistä iloista nauttimisesta. Mieluummin käytän esimerkkinä sitä kuin auringonvalon leikkiä seinällä.
(Anteeksi rivin mittaisen kappaleet. Ne johtuvat pääasiassa siitä, että aivoni eivät kykene nyt eheästi etenevien pidempien kappaleiden rakentamiseen.)
Okei. Ei vielä kuitenkaan niihin kynsiin.
Toiset meistä huomaavat yksityiskohdat aina, kiireessäkin. Pysähtyvät kahdeksi sekunniksi nähdessään hassunmallisen kiven kadunreunassa ja jatkavat sitten matkaa naama hymyssä. Toiset tarvitsevat yksityiskohtien havaitsemiseen (ja siten niistä iloitsemiseen) aikaa. Jotkut varmaan eivät piittaa koko asiasta, mutta he lienevät pieni vähemmistö. Ja sehän nyt on selvää, että toisen aarre voi olla toiselle yhdentekevä.
No. Jos aikaa on todella paljon, suorastaan liikaa, pienet asiat muodostuvat välttämättömyydeksi selvitä isojen asioiden puutteesta pää ehjänä. Isoilla asioilla tarkoitan tässä kuntosali-iltaa tai ulkomaanmatkaa, en esimerkiksi sitä että rajat suljetaan koronaviruksen takia ja kaikki puhuvat että talous romahtaa. Pienet asiat ovat kyllä myös välttämättömiä, jotta me jaksamme selvitä näiden toisenlaisten isojen asioiden olemassaolosta. Pienet asiat taitavat olla apu vähän kaikkeen. Ja pienistä asioista voi helposti tehdä isoja asioita. Isoja hyviä asioita.
Niin kuin vaikka pienestä kävelystä pihapiirissä voi aikuinenkin ihminen tehdä retken ihan vain ottamalla mukaan termarin ja miksei keksipaketinkin. Kyllä on kivaa istua kivellä (kylmänä vuodenaikana muista ettet jäädytä takamustasi), hörppiä kuumaa, mussuttaa keksiä ja katsella mitä linnut puuhaa ja kuunnella miten naapurikorttelin julkisivuremontti etenee. Kupillisesta kahvia kesken etätyöpäivän (tai ihan vain päivän) voi tehdä kotikahvilahetken miettimällä perinpohjaisesti kuppivalintaa ja lisäämällä kahviin jotakin mukavaa (sopivaa) maustetta mitä kaapista löytyy. Kun sen kuppinsa kanssa vielä istuu pöydän ääreen ja kaivaa kätköistä kortin tai paperinpalan ja alkaa kirjoittaa ystävälle muutamia sanoja, voi helposti simuloida itselleen katukahvilatuntemuksia. (Huom. Mikäli haluat kirjoittaa kotona postikorttia samalla kun juot kahvia, etsi postikortti ja kynä ennen kuin keität kahvin. Kunhan vinkkaan.)
Kynsien kasvaminen vasta se jotakin on. Siinä ollaan pienten asioiden ja hiljaisen elämän ytimessä. Kun ihmisellä ei ole kiire mihinkään, sitä ehtii tuntea ja huomata sellaisetkin pikkuseikat kuin että miltä kynnet tuntuvat ja näyttävät. (Ne, jotka hoitavat kynsiään ja lakkaavat ja mitä kaikkea, tietysti aina seuraavat miltä kynnet näyttävät.) Koska tunnen omat kynteni parhaiten, kerron niistä. Pari päivää kynsien leikkaamisen jälkeen kynnet alkaa huomata. Sitten alkaa erilaiset vaiheet. Parin päivän ajan (pitäisi muuten tehdä tästä taulukkoseuranta!*) ne ovat kerrassaan optimaaliset käsinompeluun. Joku vaihe on erinomainen appelsiinien kuorimiseen. Vähänkin liian pitkät kynnet ovat ärsyttävät piirtämiseen. Kopisevat kynnet läppärin näppäimillä tuovat hauskoja sihteeriassosiaatioita (kynsien rapina jotenkin kuulostaa tehokkaalta). Pitkät kynnet sopivat solmujen avaamiseen. Aivan lyhyet kynnet sopivat kosketusnäytön hiplaamiseen. Minusta on hauska peilata sormia valoa vasten, katsoa miten valo kuultaa kynnenpäiden läpi, seurata miten se alue päivä päivältä kasvaa. Kun kynnet alkavat olla liian pitkät (minun tapauksessani sellaiset 1,5 mm yli sormenpään), niitä on kiva napsutella ja kokeilla miltä ne tuntuvat kämmentä vasten. Ja sitten. Naps! Kun leikkaa kynnet, ne tuntuvat ihan erilaiselta! Kynsien leikkaaminen itsessään on tietysti mukava hauska ohjelmanumero. En sitä nyt kalenteriin sentään merkkaa, mutta etukäteen jo aina iloitsen tästä luvassa olevasta mukavasta toimenpiteestä ja ajankulusta.
Miten tämän tässä nyt muotolisi ilman että menee imeläksi.
Elämähän enimmäkseen loppujen lopuksi koostuu juuri pienistä asioista. Isot asiat (lomamatka tai kahvilailtapäivä) tuovat maustetta, ja pitkäkestoiset isot jutut, kuten vaikka työ, tuovat merkitystä. Mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta isoihin asioihin. Eikä kaikilla ole työtä. Silloin sitä voi valjeta, jos ei ole ennestään jo valjennut, että merkityksellinen ja riittävän mausteinen elämä ei tarvitse mitään isoa. Kynsien kasvamisen seuraaminen nyt tietenkään ei tuo elämään juurikaan merkitystä, mutta en ole nyt tässä kirjoittamassa elämän tarkoituksesta ja merkityksellisyydestä, se on ihan oma juttunsa se (jota en aio kirjoitaa). Minä kirjoittelen tässä siitä maustepuolesta.
Äh. Kai minun pointtini tässä on, että repikää iloa ihan kaikesta. Olitte sitten karanteenihkossa tilanteessa tai ette. Suhtautukaa kaikkeen erityisenä ohjelmanumerona, ja jos on tylsää ja ahdistaa, antakaa jokaiselle ohjelmanumerolle aikaa. Kun pilpotte porkkanaa, nauttikaa sen väristä ja ihailkaa sen keskellä olevaa kuviota. (Ja mikäpä googlatessa ja etsiessä joku hullunhankala tapa pilppoa se.) Kun tulette suihkusta ja kuivaatte varpaanne, tuntekaa miten hauskasti pyyhe menee niiden väleihin. Älkääkä säikähtäkö hiljaista pysähtynyttä hetkeä. Kun on ollut menoa ja meininkiä ja yhtäkkiä tulee hiljaista, vääjäämättä tulee hiljaisuuden keralla myös pönttö olo. Mutta kun ottaa rauhassa eikä pelkää sitä rauhaa, vähitellen hiljaiselo opettaa ihan oikeastaan omia aikojaan pärjäämään sen kanssa. (Ja joka tapauksessa vääjäämättä hiljaiselon ammattilaisellekin, enkä viittaa zeniläisiin munkkeihin, tulee välillä tarve päsäyttää leffa pyörimään ihan vain siksi että on niin sairaan tylsää.)
 |
| Yksi Astridin pienistä iloista on kytätä naapurin kissaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti