Mieheni kävi kolme viikkoa sitten kaupassa hankkimassa kotivaraa. Sitä täydennettiin vielä kaksi viikkoa sitten, päivää ennen kun muut ostivat vessapaperia. Meille ostettiin kaalia ja porkkanaa ja perunoita ja piimää, pääasiassa. (Eihän sitä voi edes kotivaran hankkimiseksi sanoa. Kyseessä oli enemmänkin viikon ruokaostosten ostaminen kerralla. Kun vieressä on Alepa auki 24 tuntia vuorokaudessa, on harvoin tullut ostettua ruokaa kaukonäköisesti. Ennen tätä koronahässäkkää.)
Parin päivän päästä, kun uutisissa kerrottiin vessapaperista, hoksasin karmivan tosiasian. Kotivarasta puuttui taistelutahdon ylläpitämisen kannalta tärkeä elementti! Keksipaketti!
Niinpä mieheni lähti vielä kerran kauppaan (sen jälkeen ystävämme ovat tuoneet täydennyksiä, ihanat avuliaat lähimmäiset). Hakemaan keksipakettia. Oli siinä listassa vielä jotakin muuta. Käsisaippuaa nyt ainakin. Ei vessapaperia kuitenkaan.
Sain pian puhelun kaupasta. Ongelmatilanne. Kaikki voihin leivotut keksit oli loppu. Minä sanoin että no onko Jaffa-keksejä, tuo niitä. Hetken hiljaisuus. Sitten mieheni kertoi, että kuule, näissä kaikissa, mitä täällä on jäljellä, on glukoosifruktoosisiirappia ja palmuöljyä ja muita asioita mitä kekseissä ei kuulu olla. Haluanko niitä?
No hetken häiriössä olin urhea ja vakaumuksellinen. Sanoin että anna olla.
Vaan kolme päivää myöhemmin alkoi jo kaduttaa.
Viikkoa myöhemmin oli ensimmäinen täydennyskerta, ystävä toi tuoretuotteita. Kauppalistassa oli Jaffa-keksit. Pedantti ystävämme soitti kaupasta miehelleni ja ilmoitti, että yksi artikkeli kauppalistalta ei ole saatavilla. Meneekö hän toiseen kauppaan. No ei tietenkään! Kun ystävä jätti kassit ovelle, hän ilmoitti miehelleni, että Jaffa-keksit oli tämä puuttuva artikkeli.
Minä harkitsin polvilleni heittäytymistä ja hiusteni repimistä ja kevyttä ulvontaa. Jotakin sellaista mitä Kotiopettajattaren romaanin ullakolla voisi kuvitella tapahtuvan.
Ah, miksi en huikannut puhelimeen, että mikä puuttuu? Olisin voinut sanoa silloin, että mikä tahansa keksipaketti käy. Melkein mikä tahansa.
Eilen saatiin toinen tuoretavaratäydennys. Kirjoitin kauppalistaan ”Domino-keksit/halpis-Jaffa/Jaffa-keksit/Lu Bastogne/vohvelikeksit, mieluiten vadelma”. Harkitsin listata lisää erilaisia keksejä, mutta koska olin kertonut ystävälleni keksitragediastani (häneltä itse asiassa alkujaan sain kimmokkeenkin ymmärtää keksien merkittävyyden tässä vakavassa tilanteessa), arvelin että hän nappaisi kauppalistasta pointtini.
Ja niin sain Domino-keksini eilen illalla! Ah! Tänään pyyhin pakkauksen ja nostin sen olohuoneeseen taiteilijatarvikkeideni joukkoon. Ja hetki sitten join iltapäiväteeni ja napostelin ensimmäisen keksin.
Keksejä on pakkauksessa yhteensä 26. Nimesin paketin koronakaranteenikeksipaketiksi. Syön keksin päivässä. Katsotaan missä mennään 26 päivän päästä. Luullakseni tarvitaan vielä ainakin kaksi lisäpakettia ennen kuin siirryn syömään taas ihan normaaleja keksejä. Mutta kivempi on laskea keksejä ja keksipaketteja kuin ihan vain päiviä. (Minun laskuni ei lähtenyt ensimmäisestä poikkeustilapäivästä, mutta sillä nyt ei ole väliä. Jos en olisi käynyt 13. 3. sairaalassa, nyt olisi menossa kotonaolopäivä numero 50.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti