Mitä tarvittiin, että herra Darcy sai ruokansa pöytään eli miten englantilaista herraskartanoa pyöritettiin

Kirjoitin viimeksi yleisiä juttuja georgiaanisista englantilaiskartanoista. Rönsyilevästä tekstistäni toivottavasti muodostui jonkinlainen kuva siitä, miten mammuttimaisista systeemeistä kartanoissa saattoi suurimmillaan olla kyse ja miten vähävaraisimmatkin herrasväet olivat ylen etuoikeutettuja verrattuna rahvaaseen.

Nyt ajattelin jatkaa esittelemällä löytöjäni siitä, miten nämä mammuttimaiset systeemit käytännössä toimivat, eli millaisista kuluista kartanoiden pyörittäminen koostui ja kuka kartanoissa teki missä mitä.

Käytännön huomautuksia:

Tästä tulee pitkä, sillä haluan samaan kokonaisuuteen luettelon sekä palvelijoista että toimitiloista. Joku muu ehkä olisi jakanut tämän tekstin (vähintään) kahteen osaan.

Pistän taas lähteet ainakin pääasiassa lopuksi, koska kukaan ei jaksa lukea blogia, jossa joka kolmas virke päättyy lähdeviitteeseen. Enkä minä jaksaisi kirjoittaa sellaista blogia, jos nyt ollaan aivan rehellisiä.

Palvelijoiden nimitykset ja eri toimitilat ovat omia epäpäteviä käännöksiäni, ja koska aivoissani on ihmeellisiä aukkoja, joissakin kohdin taatusti olen unohtanut oikeat suomalaiset sanat (saa vinkkailla niitä kommentteihin!). Minusta on kuitenkin kivempi operoida suomenkielisillä sanoilla, ja eiköhän pääasia ole, että lukija tajuaa, mistä puhun. 

Herrasmiehen kuluista ja palvelijoiden palkoista

Palvelijanuran tehneet Samuel ja Sarah Adams kirjoittivat eläköidyttyään ohjekirjan The Complete Servant (1825). Kirja oli tarkoitettu sekä työnantajille että palvelijoille. Työnantajille kuitenkin kai pääasiassa. Ja siksi työnantajille, että tuona aikana Englannissa nousi kohisten keskiluokka, joka ei pärjäillyt sosiaalisissa kiemuroissa ilman ohjeita. Eli rikastunut kauppias (kuten Jane Austenin Emmassa herra Cole) saattoi pykätä itselleen komean talon ja palkata palvelusväkeä ja elää kuin ylempi yhteiskuntaluokka. Mutta nämä rikastuneet kauppiaat eivät välttämättä oikein tienneet, miten isoja komeita taloja hoidettiin ja mitä palvelijoilta odotettiin ja mikä oli järkevä tapa käyttää rahaa. Siihen tarjosi apua (muun muassa) Adamsin pariskunta.

Adamsien näppärä vinkki taloudenpitoon on, että herrasmies ystävällisesti käyttäisi tuloistaan (joka koostui pääomakoroista ja sijoituksista ja sellaisista, paitsi ei varmaan pelkästään niistä, jos herrasmies oli kauppias)

33% peruskuluihin (ruoka ja muut arkiset jutut),

25 % palvelijoihin, livreepukuihin, hevosiin, vaunuihin,

25 % vaatteisiin, lasten koulutukseen, lääkärijuttuihin, teatteriin jne,

12,5 % vuokraan, veroihin, korjauksiin, huonekaluihin ja

4,5 % satunnaismenoihin.

En kyllä käsitä, miten herrasväki osasi tehdä pettämättömät laskelmat. Yhdessäkin kartanossa lämmitettiin välillä jopa 40 kylpyä tunnissa, kaksi kertaa päivässä. On varmasti kustantanut rahaa. (Plus veden kantajan hartiavoimia.)

Edellisessä blogitekstissä oli esimerkkejä, millaisilla tuloilla (vuonna 1825) ylläpidettiin millaista palvelijakuntaa. Mutta koska harvalla on valokuvamuisti tai joku muu superominaisuus, jonka avulla muistaisi edellisen tekstin kaikki numerot, annan tässä joitakin esimerkkejä Adamsin laskelmista vielä uudestaan.

100 puntaa vuodessa: naimaton nainen tai leski saattoi palkata palvelustytön.

200 puntaa vuodessa: pariskunta (ei lapsia) saattoi palkata pätevän sisäkön.

500 puntaa vuodessa: pariskunta (2–3 lasta) saattoi palkata kokin, sisäkön, lastenhoitajan, apupojan (rengin) ja maksaa palkkaa silloin tällöin käyvälle puutarhurille.

Livree-pukuinen palvelija vaati tuloja alkaen 500 puntaa vuodessa, sillä livreestä meni verot, samoin puuterista, jolla livreepukuisten palvelijoiden hiukset valkaistiin. Lisäksi itse palvelijasta meni verot myös. (Miespalvelijoista, jotka olivat muita kuin renkejä, meni luksusverot 1700-luvun jälkipuoliskolta aina 1800-luvun puoliväliin saakka.) Taloudenhoitajaa ei kannattanut palkata alle 1500 punnan vuosituloilla. Hovimestarin, kamarineidin ja kamaripalvelijan palkkaamiseen tarvittiin vuosituloja alkaen 2000 puntaa.

3000–4000 puntaa vuodessa: 9 nais-  ja 11 miespalvelijaa.

4000–5000 puntaa vuodessa: 11 nais- ja 13 miespalvelijaa (tilanhoitaja, kaksi livreepukuista miespalvelijaa).

Adamsit antavat lisäksi esimerkkejä palvelijoiden palkoista. Tässä poimintoja (Adamsin listassa palkat on guineoissa, mutta guinea ja punta menivät suunnilleen yksi yhteen):

Maitopiika: 7–8 puntaa vuodessa.

Sisäkkö ja pyykkipiika: 14 puntaa vuodessa.

Ykkössisäkkö: 15 puntaa vuodessa.

Kamarineiti ja lastenhoitajien ykkösnainen: 20 puntaa vuodessa.

Taloudenhoitaja: 24 puntaa vuodessa.

Ykkösmiespalvelija: 24 puntaa vuodessa.

Ajuri: 28 puntaa vuodessa.

Kotiopettajatar: 30 puntaa vuodessa.

Hovimestari: 50 puntaa vuodessa.

Riistanvartijoiden pomo: 70 puntaa vuodessa (lisäksi etuisuuksia, kuten mökki).

Ranskalainen mieskokki: 80 puntaa vuodessa.

Lisäksi palvelijat saivat pientä rahaa menoihin aina, kun isäntäväki oli poissa. En tiedä, oliko sitten niin, että talossa ei tehty ruokaa isäntäväen poissaollessa, vai miksi se tuotti palvelijoille kuluja.

Kun tuota palkkalistaa katselee, ei voi olla kiinnittämättä huomiota, että 1800-luvulla naisen punta oli puolikas tai jotakin. Hämmästyttävää, että taloudenhoitaja, jolla oli suuri vastuu ja joka oli esinaisasemassa, sai saman verran palkkaa, kuin miespalvelija, joka seisoskeli ovella, kantoi tarjottimia ja tarjoili ruokaa (teki miespalvelija paljon muutakin). Entä miksi hovimestari sai palkkaa kaksi kertaa enemmän kuin taloudenhoitaja?

 

Pröystäilyneliöt vs käytännölliset neliöt

Sambrook antaa kirjassaan Country House Servant (1999) ilahduttavia lukuja asumisneliöistä. Sambrook on lainannut luvut Kerriltä, joka on kirjoittanut herrasmiehen asunnoista vuonna 1864 (The Gentleman's house: or How to Plan English Residences from the Parsonage to Palace). (Tuossa teille syy, miksi en pistä orjallisia lähdeviittauksia.) Koska minulla ei ole tässä Kerrin kirjaa, en tiedä, edustavatko hänen antamansa esimerkkikartanon neliömetrijaot jotakin olemassaolevaa kartanoa vai hypoteettista ideaalia, mutta koska Kerr oli arkkitehti, luvut taatusti antavat osviittaa, mistä oli kyse.

Esimerkkitalon kokonaisneliömetrimäärä on 3883. Siitä pinta-alasta tarvittiin 2300 neliömetriä (oh, ajatelkaa niitä kuutiomääriä!) herrasväen (ehkä isä, äiti ja tytär – huono tuuri!) pörhistelyyn. Eli herrasväki, ehkä kolme henkilöä, levittäytyi 2300 neliömterin alalle nauttien teetä, mässäten ruokaa, soittaen harppua/pianoa, kirjoittaen kirjeitä ja tietenkin tanssien. (Ei mikään ihme, että kirjallisuudessa herraskaisten perheiden henkilöiden keskinäiset henkiset suhteet ovat usein hyvin etäisiä. Se on varmaankin välttämätön seuraus henkilöiden fyysisesti etäisistä suhteista. Herra alakerran länsi-siiven kirjastossa. Rouva yläkerran budoaarissa. Tytär yläkerran itä-siiven salongissa kiroilemassa harppusormitusten kanssa.)

Pörhistelypinta-alaa vastaan tarvittiin todella paljon käytännöllisempiä toimia varten tarkoitettua pinta-alaa. Tämä palvelija-akselin osuus talosta on esimerkkitalossa 1579 neliömetriä. Olin ällistynyt, kun näin luvun ensimmäistä kertaa. En ollut osannut koskaan ajatella, että taloudenhoitoneliöt olisivat niin suuret. Mutta kertyyhän niitä, jos palvelusväkeäkin on vaikka viisikymmentä:

Palvelijoiden makuuhuoneet ja oleskelutilat 260 neliötä.

Ruuan ja keittiön varastointi sekä valmistus 488 neliötä.

Pyykkäys 167 neliötä.

Miespalvelijoiden toimitilat 100 neliötä.

Sisäkköjen toimitilat 29 neliötä.

Hallinnolliset tilat (esimerkiksi tilanhoitajan toimisto), käytävät, lämmitys, käymälät 532 neliötä.

Esimerkkitalossa on lähes 200 huonetta, josta käytännön toimitilat käsittävät 97 huonetta. Tästäkin voi vetää johtopäätöksiä. Puolet huonemäärästä on palvelijoiden tiloja. Mutta herrasväen pinta-alaa on 700 neliömetriä enemmän. Ne 700 neliömetriä on ripoteltu varmaankin edustushuoneisiin (esim. keskisuuren kartanon eteisaula on helposti alkaen 100 neliömetriä).

Lancaster Housen aula. Helposti alkaen 100 neliömetriä. (Joseph Nash 1850.)

Harewood House. (Kuva: Gunnar Larsson.)

Harewood House: Pörhistelytilat vs palvelijatilat. Löysin yhdestä lähteestä Harewood Housen pohjakerroksen pohjapiirroksen ja toisesta lähteestä ensimmäisen kerroksen. Se oli riemastuttava löytö. Piirsin pohjakaavat samalle paperille allekkain saadakseni kuvan, miten ruoka kulkeutuu keittiöstä ruokasaliin ja verratakseni yläkerran ja alakerran huonekokoja.

Missä käytännöllisessä huoneessa tehtiin mitä

Tarkemmin niistä 97 käytännöllisestä huoneesta. Mitä kaikkea varten ne olivat? Seuraavaksi kolmisenkymmentä esimerkkiä. (Kaikki tilat löytyivät vain isoimmista taloista ja osa tiloista saattoi olla erillisissä piharakennuksissa.)

Keittiö. Siellä tietenkin tehtiin ruokaa. Varustuksiin kuului liesi-uuni-tulisija-paisto-paahto-kuumavesi-pisteitä, sen verran monimutkaisia, että minun pitää lukea niistä lisää myöhemmin. Sitten keittiössä oli vempaimia tai tasoja, joilla astiat lämmitettiin tai pidettiin lämpimänä. Huonekaluina oli suuret astiakaapit, hyllystöt ja pöytä ja eksoottisia juttuja kuten paistovarrasteline.

Apukeittiö (scullery). Siellä muun muassa tiskattiin, pestiin vihanneksia ja perattiin kalaa. Apukeittiössä oli tulisija-kuumavesi-keitto-jne/tms-piste(itä), pesualtaita, astiahyllyjä (usein palvelijoiden ruoka-astioita varten), kuivaushylly ja pöytä.

Ruokakomero kuiville ruoka-aineille (pantry/dry larder) oli kuivien ruoka-aineiden varastoimista varten. Siellä säilytettiin leipää, leivonnaisia, maitoa, voita ja kypsennettyä lihaa. Tilan piti olla viileä ja vetoisa (jonka vuoksi oli optimaalista, jos siellä oli paljon ikkunoita), jonka vuoksi se saattoi olla erillisessä rakennuksessa (josta saattoi olla katettu kulku keittiöön). Ruokakomerossa ei saanut olla mitään tulisijaa lämmittämässä, joten jäätymisen talvella esti esimerkiksi keittiöstä lähtevä lämminvesikierto. Modernia! Varustuksiin kuului tietenkin hyllyjä ja lisäksi pöytä ja kylmäkaappi.

Ruokakomero kosteille ruoka-aineille (meat larder/wet larder) oli se paikka, jonka katonrajasta roikkui ruokaa. Eli huone oli tarkoitettu oli raa'an lihan, kalan, vihannesten ja hedelmien säilytykseen. Tilan seinät olivat sellaisista kivimateriaaleista, että ne eivät imeneet kosteutta itseensä. Pöytäkin oli mieluusti kivinen.

Ruokakomero riistalle.

Ruokakomero kalalle.

Ruokakomero pekonille. Kyllä. Lihansäilytyspaikka ja riistansäilytyspaikka eivät riitä. Pekonille pitää olla erikseen oma säilytyspaikkansa. Siellä ne kinkut ja pekonit roikkuivat. (Tämä kertonee jotakin pekonin suosiosta.)

Suolaushuone.

Savustuskoppi (smoking house). Noin 7 neliömetrin koppi/vaja. Savustukseen käytetiin joko puuta, sahanpurua tai turvetta.

Maitokomero (dairy). Viileä huone, jossa maitoastiat asuivat. Lattiassa oli jonkinsortin lattiakaivot veden poistumiselle, koska lattioita piti pestä usein.

Maitohuone (dairy scullery) oli maitokomeron vieressä. Tässä huoneessa hoidettiin maitoastiat steriileiksi ja kirnuttiin voita, esimerkiksi. Varustuksiin kuului kuuma vesi (esim. boilerin avulla).

Huone, jossa valmistettiin leivonnaisia (pastry), oli, no leivonnaisten valmistamiseen. Leivonnaisia myös säilytettiin siellä. Huone oli keittiön tai taloudenhoitajan keittiön yhteydessä, eikä siellä välttämättä ollut omaa uunia. Tila oli yleensä vuorattu puulla, koska siten ilma pysyi kuivana. Leivintaso, tai ainakin osa siitä, oli marmoria.

Leivintupa (bakehouse) oli vain isoimmissa taloissa. Varustuksiin kuului uuni, pöytä, vaivausastia, jauhokaukalo ja hyllyjä.

Panimo (brewhouse) oli yleensä ulkorakennuksissa, jotteivat oluthuurut päässeet herrasväen nenään. Panimo oli mielellään olutkellarin läheisyydessä, mutta jos näin ei ollut, olut voitiin juoksuttaa putkia myöden kellariin tynnyreihin.

Olutkellari. Suurissa taloissa oli oma olutkellarinsa palvelijoiden oluelle ja oma herrasväen oluelle. (Hmmm... Miksihän...)

Viinikellari. Pimeä, viileä ja lukittu. (Tässä alkaa tulla sellainen olo, että herrasväki oli mustasukkaisen tarkka alkoholiensa kanssa.) Sellaisessa paikassa, että sekä herra isäntä että hovimestari pääsi helposti viinikellariin.

Pakkaushuone (packing) tai ehkä paremminkin purkamishuone. Viinikellarin yhteydessä viinilaatikoiden purkamista, pullojen pesemistä jne varten.

Hovimestarin kellari (butler's cellar). Joskus hovimestarin vastuulla oli sen verran viiniä (kerrallaan), mitä nyt työskentely tarvitsi ja vain herralla isännällä oli pääsy varsinaiseen viinikellariin.

Hiilikellari. Keittiön ja pyykkituvan lähellä.

Puuvarasto. Piharakennuksessa.

Jätelaarit (ash-bin, offal-bin). Sinne oli mielellään katettu kulku apukeittiöstä. Tuhkajäteastian päällä oli sihti (poltettiinkohan sihdin päälle jääneet kappaleet uusiksi?). Teuras- ja vihannesjäte meni elukoille.

Tilanhoitajan toimisto (steward's office) oli tilanhoitajan työhuone ja olohuone. Huoneessa oli kassakaappi tai joku muu turvasäilö papereille.

Tilanhoitajan huone (steward's room/second table room). Tässä huoneessa ylempi palveluskunta (ja herrasväen vieraiden samanarvoiset palvelijat) söi päivällistä, hoiti bisneksiään ja vastaanotti vieraita tai hengasi keskenään. Huoneessa saattoi olla jopa kirjahylly!

Hovimestarin komero (butler's pantry) oli lähellä ruokasalia, viinikellaria ja tilanhoitajan tai taloudenhoitajan huonetta. Huoneen varustuksiin kuului pesualtaat tiskaamista varten ja astia myös hovimestarin omaa hygieniaa varten, laatikostot pöytäliinavaatteille, kaapit laseille ja veralla vuoratut vetolaatikot ruokailuvälineille. Kulta- ja hopea-astioita varten oli turvasäilö, ja  hovimestarin komerossa saattoi olla nukkumasija yövahtia varten lisäturvallisuutta tuomaan. (Parasta oli, jos turvasäilön ovi aukeni hovimestarin makuuhuoneeseen.)

Pesutila kultaisille/hopeisille ruokailuvälineille (plate scullery). Huone tarvittiin, mikäli nämä ruokailuvälineet olivat säännöllisessä käytössä suurissa määrin. Tila saattoi olla hovimestarin tarjoiluhuoneen yhteydessä..

Tarjoiluhuone (serving/sideboard room) oli kätevin tapa organisoida ruokasaliin tarjoilu. Huone oli ruokasalin vieressä, ja sinne kärrättiin ruuat, astiat ja viinit eri tahoilta. Ruoka kuljetettiin sinne keittiöstä ruokahissillä, jos keittiö oli alemmassa kerroksessa. Jos keittiö oli samassa kerroksessa, sen piti olla lähellä, mutta ilmanvaihdon oli oltava hyvä (keittiön ja tarjoiluhuoneen välissä saattoi olla ulkoilmassa kulkeva katettu käytävä), jottei keittiön tuoksut päässeet herrasväen nenään. Huoneessa oli tietenkin astiat ja ruuat kuumana pitävät tasot ja pesualtaat.

Taloudenhoitajan huone oli taloudenhoitajan työhuone ja olohuone, lisäksi ylempiarvoiset palvelijat nauttivat siellä aamiaisen, teen ja myös päivällisen, jos talossa ei ollut tilanhoitajan huonetta. Huoneen oli hyvä olla lähellä keittiötä mutta myös talon rouvan huoneita. (Arkkitehtien on täytynyt miettiä pohjapiirustuksia huolella.) Huoneessa oli säilytystilat arvokkaimmille elintarvikkeille, mausteille, jne.

Taloudenhoitajan varastokomero. Saippualle, kynttilöille, sokerille jne.

Taloudenhoitajan keittiö (stillroom). Täällä tehtiin säilykkeitä, leivottiin pikkuleipiä, kakkuja ja keitettiin teetä sekä kahvia ja harrastettiin kemiaa. Huoneessa oli hella, uuni, kuumavesisäiliö ja pesualtaat.

Posliiniastiakomero (china closet) parhaiden astioiden lukittuun varastointiin. Komero oli usein talouhdenhoitajan huoneen lähellä ja hyvin valaistu.

Pesutila posliiniastioille (china scullery) löytyi vain suurimmista kartanoista.

Edellinen sanallinen lista käytännöllisistä tiloista pohjautui Robert Kerrin näkemykseen ihanteellisesti järjestetyn kartanon toimitiloista. Tässä listausta visualisoituna.

Tämä on visualisointi ihan oikeasta keittiösiivestä. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tuon "tenant's room" merkitsee tässä yhteydessä, joten jätin sen huoneen nimen englanniksi.

Edellisenkaltainen keittiösiipi ruokki tämännäköisen kartanon herrasväkeä. Petworth House. (Kuva: Adrew Writer.)

Keitä niissä käytännöllisissä huoneissa työskenteli

Seuraavat työtehtävien luonnehdinnat perustuvat Adamsien ohjeistuksiin vuodelta 1825. Minulla on vielä kesken Sambrookin kirja The Country House Servant, joka keskittyy miespalvelijoiden, sisäkköjen ja etenkin pyykkärien tehtäviin, lisäksi saan tänään kirjastosta kolmannen palveluskuntaa käsittelevän kirjan, joten kirjoitan joistakin palvelijoista myöhemmin lisää. Tässä on nyt yleisesitys.

Ylempi palveluskunta:

Tilanhoitaja (land steward/house steward). Tilanhoitaja (land steward) piti tilan bisnekset kuosissa. Kaikkein hienoimmissa talossa oli house steward (mutta en tiedä oliko se land stewardin lisäksi, järkeen kävisi, että oli), joka piti kaikki (koti)taloudenhoitoon liittyvien bisneksien langat käsissään, kuten palkkasi palvelijat.

Taloudenhoitaja oli se naisihminen, jolla oli taloudenhoidon langat käsissään ja joka oli naispalvelijoiden esimies. Lisäksi taloudenhoitaja oli kemisti, sillä hän osasi tehdä viinietikkaa ja laventelinkukilla maustettua alkoholia ja päärynävettä kasvojenhoitoon.

Hovimestari oli se miesihminen, joka oli miespalvelijoiden esimies ja teki niitä juttuja mitä herra Carson teki Downton Abbeyssa.

Keittäjä teki ruokaa muttei likaisia hommia, ne jäi apulaisen heiniksi.

Mieskokki teki parempaa ruokaa kuin keittäjä, koska sai moninkertaista palkkaa verrattuna naiskeittäjään. Mieskokilla oli avustajia, jotka tekivät vähempiarvoiset työt sillä aikaa kun mieskokki, yleensä ulkomaalainen, keskittyi taiteeseen.

Herran kamaripalvelija (valet) avusti herraa isäntää pukeutumisasioissa ja putsasi tämän kengät.

Rouvan kamaripalvelija (lady's maid) teki edelliset asiat rouvalle emännälle. Lisäksi hän kai ojensi emännälle hajusuolapurkkia.

Lastenhoitaja (head nurse) kantoi päävastuun lastenhoidosta ja oli se, joka piti huolta vauvoista.

Muut palvelijat:

Lastenhoitajan apulainen (under nurse) katsoi vanhempien lasten perään ja ulkoilutti jälkikasvun.

Lastenhuoneen aputyttö (nursery maid) piti lastenhuoneet siistinä ja ja oli apuna ulkoiluissa.

Taloudenhoitajan aputyttö (stillroom maid) hääri taloudenhoitajan keittiössä, eli avusti kemistisissä puuhissa ja säilömisissä ja piti huoneen siistinä ja siivosi varastokomeron ja keitti kahvia.

Keittäjän apulainen (the kitchen maid/under cook) raatoi. Adamsien kirjassa (s.79) sanotaan: ”This servant has, in many families, the hardest place in the house.” Varmaankin mitä isompi talo, sitä enemmän piikoja ja siten sitä kohtuullisempi työ keittäjän apulaisella. Mutta jos väkeä oli vähemmän, keittäjän apulainen todellakin raatoi: sytytti keittiön tulet aamulla, piti keittiön ja hovimestarin komeron, ruokakomerot jne siistinä, puunasi ja jynssäsi ja muutenkin oli Tuhkimon tai Burnettin Pikku prinsessan roolissa, jonka lisäksi hän laittoi palveluskunnan ruuat ja assisteerasi keittäjää herrasväen ruuanlaitossa. Hommassa oli sentään sellainen hyvä puoli, että siitä oli mahdollista edetä keittäjäksi.

Keittiöpiika (scullion/scullery maid) sytytti keittiöön tulet ja piti palvelijoiden tilat siistinä (ha, siinä se oli heti: jos keittiössä oli enemmänkin väkeä, keittäjän apulaisella oli vähemmän työtä), tiskasi ja kuivasi ja auttoi keittäjän apulaista vihannesten silpomisessa ynnä muussa.

Maitopiika (dairy maid) lypsi, teki voita ja juustoa, piti maitohuoneen puhtaana ja leipoi leivät.

Pyykkipiika (laundry maid) pyykkäsi. Minulla on vielä noin 150 sivua lukematta pykkäreistä (The Country House Servant -kirjasta puolet on pelkästään heistä), joten palaan aiheesen myöhemmin.

Sisäkkö (house maid) teki paljon. Hänen työnsä tapahtui pitkälti herrasväen tiloissa (aiheesta lisää toisessa blogikirjoituksessa myöhemmin). Suurissa taloissa sisäkköjä oli tietenkin useampia kuin yksi.

Toinen hovimestari (under butler) muun muassa pesi herrasväen aterimet, levitti ruokasalin pöytäliinat, kattoi ruokasalin sivupöydät, tarjoili, putsasi lamppuja ja herran isännän kenkiä.

Miespalvelija (footman) muun muassa pesi herrasväen aterimia, putsasi herrasväen tilojen lamppuja ja peilit (aiheesta lisää toisessa blogikirjoituksessa myöhemmin)(siis ei peilien putsaamisesta vaan miespalvelijoista). Miespalvelijoita oli suurissa taloissa useampia kuin yksi.

Rouvan miespalvelija (lady's footman) esimerkiksi toimitti käyntikortteja. Teki toki muutakin.

Vahtimestari (hall porter) työskenteli pääovella. Hän avasi sen aamulla, lukitsi illalla ja piti aulan lamput puhtaina. Hän avasi oven vieraille ja kiikutti kirjeet ynnä muut hovimestarille. Koska vahtimestari liittyi vahvasti siihen ensivaikutelmaan, minkä herrasväki kartanoineen antoi vieraille, tuli vahtimestarin olla erinomainen ja valpas mies, joka kuuli ja näki kaiken mutta puhui vähän. Adamsit kirjoittavat (s. 150): ”It is recorded of the porter of a minister of state, who died in the morning, that, on being asked in the afternoon if the fact were true, he replied that really he could not tell, but if the party would give him his card, he would make enquiry, and let him know. This was a well-trained porter--”

Hevosten hoitaja (groom) oli vastuussa hevosista (ruokinnasta ja hoidosta), valjasti ne herrasväen ratsastettavaksi ja ratsasti näiden mukana.

Ajuri (head coachman) kuljetti herrasväkeä ja piti vaunut, hevoset ja pilttuut kunnossa ja ehkä neuvoi isäntää hevoskaupoissa. Ajurilla tietenkin oli talon puolesta komioita ajovaatteita.

Toinen ajuri (under/second/lady's coachman) teki samoja kuin pomonsa. (Jos ajureita oli useampia, heidän pukunsa komeus tietenkin laski asteittain ajurin arvon mukaan.)

Jonkinlaiset turvamiehet (couriers/outriders) ratsastivat mukana, kun perhe matkusti vaunuissaan. He olivat mukana turvallisuussyistä tsekkaamassa edeltäkäsin, mitä mutkan takana on (esim. maantierosvoja), ja maksamassa tietulleja. Heidät valittiin yleensä tallihenkilökunnan joukosta, ja usein arpa osui hevosten hoitajaan ja toiseen ajuriin.

Tallirenki (stable boy) auttoi ajuria ja hevosten hoitajaa.

Pääpuutarhurin (head gardener) piti tietää puutarhanhoidosta kaiken.

Puutarhurin apulaiset (under gardener) auttoivat.

Kotiopettajar (governess) oli koulutettu ja etevä nainen, joka osasi kirjoa, soittaa pianoa, tanssia, puhua italiaa ja ranskaa. Hän tunsi kirjallisuutta, maantiedettä, osasi laskea ja oli yleensäkin yleissivistynyt. Kotiopettajar eli herrasväen kanssa.

Sairaanhoitajatar (chamber nurse) ei kuulunut perushenkilökuntaan. Siis, hänet tietenkin palkattiin vain tarpeen tullen. Sairaanhoitajalle oli eduksi, jos hän oli keski-ikän ylittänyt leski.

Lopuksi vielä: palvelijat loivat kartanon ilmapiirin

Siinä oli meille palvelijoita ja työskentelytiloja. 

Kuka seurasi Downton Abbeyä? Sarjasta sai jonkinlaista käsitystä siitä, miten kartanoiden taloudenhoitotiloissa pyörittiin ja hyörittiin, mutta esitys jäi kyllä vajaaksi. Esimerkiksi kaikensortin juoksupojat, piikatytöt ja pyykkärit puuttuvat sarjasta kokonaan. Tietenkään tv-sarjaan ei voi käsikirjoittaa esimerkiksi viittäkymmentä palvelijahahmoa, mutta kyllä niitä olisi tarvittu jokunen lisäkymmen taustalle häärimään luomaan sitä tehdasmaista vaikutelmaa, mikä hyvin rasvatussa kartanokoneistossa on varmaankin ollut. Mutta yhtä asiaa Downton Abbey kuvitti vallan mainiosti. Nimittäin sitä, mistä Pamela Sambrook kirjoittaa kirjan The Country House Servant esipuheessa (s. 4). Ystäväni käänsi teetauollaan tämän katkelman meidän iloksemme:

Tietoinen tai tiedostamaton arkaismi herätti myös mielikuvia asemasta. Omaisuutta voidaan arvostaa, koska se on uutta tai koska se on ajan patinoimaa. Kartanoiden keskeisiä piirteitä olivat tietenkin vauraus, koko ja laatu – sekä hyödykkeiden että palvelun laatu. Englantilainen kartanotyyli on kuitenkin hienovaraisempaa – se on hyvin tunnistettava yhdistelmä laadultaan ammattimaista palvelua ja näennäistä vaivattomuutta. Yksityiskohdista huolehdittiin pikkutarkasti kulissien takana, mikä mahdollisti pintapuolisesti rennon tunnelman, jopa hienostuneen nuhjuisuuden, joka oli paitsi hyväksyttyä myös toivottavaa, sillä sehän oli ominaista sellaiselle perheelle, joka oli asunut sijoillaan jo kauan. Taloudessa vallitsi siis ristiveto ainakin kolmeen suuntaan: kohti omaa asemaa korostavaa hyödykkeiden kuluttamista, joka saavutti ajoittain lähes fetisistisiä piirteitä; kohti tunnelmaa, jota voitaisiin kuvailla sanoilla rento, kotoisa, perhe, maaseutu, kotitalous; ja kohti ammattimaista, ”liikemiesmäistä” kotitalouden hallintaa, jolla pyrittiin jätteen ja liiallisuuden ehkäisemiseen. Monet todisteet puhuvat sen puolesta, että nämä keskenään ristiriitaiset pyrkimykset olivat totta ja aiheuttivat häiriötä. Vaikuttivatko ne haitallisesti myös kartanoiden palvelijoihin?

Kääntämisen päälle ystäväni kommentoi edellistä katkelmaa nasevasti: ”Kulissien takana eli kartanon alakerrassa Carson ja rouva Hughes ja rouva Patmore ja kaikki niiden alaiset häärii hiki hatussa ja mittaa haarukoiden paikkoja viivottimella ja huolehtii kaikenlaisista yksityiskohdista, minkä ansiosta ja seurauksena yläkerran väki pystyy elelemään tavalla, joka ulkopuolisen silmiin näyttäytyy rentona. Herrasväen ei tarvitse stressata mistään, koska palvelijoiden homma on stressata kaikista yksityiskohdista ja nippeliasioista.” Näennäinen vaivattomuus. Siinä asia, jota Downton Abbey kuvitti.

Shugborough'ssa oli monta makuuhuonetta. Kuva kirjasta Views of the Seats of Noblemen and Gentlemen (1829).

Sama asia, uusi esimerkki. Ajatelkaa kartano, jossa on kolmisenkymmentä makuuhuonetta ja talo täynnä vieraita. Ajatelkaa vielä, että jokaiselle vieraalle (ja tietenkin isäntäväelle) viedään aamiaistarjotin huoneeseen; herran ja rouvan teetarjottimen vie ensimmäinen sisäkkö (siis sisäkköjen pomo), naimisissa oleville vieraille teetarjottimen vie toinen sisäkkö, naimattomille naisvieraille teetarjottimen vie kolmas sisäkkö, poikamiehille teetarjottimen vie miespalvelija. Ajatelkaa vielä, että jokaiseen makuuhuoneeseen on ikioma, huoneen väreihin sopiva teeastiasto. Jotta kukin yläluokan edustaja saa aamiaisteensä ja pikkuleipänsä vuoteeseen tyylikkäästi tarjoiltuna, pitää homman olla organisoitu. Ja näinhän se oli Shugborough'ssa 1920-luvulla.

Sama asia, vanha esimerkki. Ne alussa mainitsemani neljäkymmentä kylpyä tunnin sisällä.

Tällaiset kolmekymmentä aamiaistarjotinta ja neljäkymmentä kylpyä olivat varmasti huippuammattilaisuuden taidonnäyte: oletettavasti niiden tuottaminen herrasveän saataville ei pahemmin näkynyt ja kuulunut kartanon yläkerroksien käytävillä. Mutta sitä varten tarvittiinkin ne kymmenet palvelijat ja tuhannen neliömetriä työtilaa. (Tosin aina kaikki ei tietenkään sujunut kitkattomasti ja käytännöllisesti. Se lienee kuitenkin sanomattakin selvää.)

LÄHTEET: 

 

Samuel & Sarah Adams 1825: The Complete Servant. Täältä löytyy luettelo palvelijoista, heidän tehtävistään ja palkoistaan sekä herrasväen talouslaskelmia.

Pamela Sambrook 1999: The Country House Servant. Täältä löytyy yleistietoa, palvelijoiden tehtäviä sekä maininnat 40 kylvystä ja 30 aamiaistarjottimesta.

Pamela Sambrook & Peter Brears 1996: The Contry House Kitchen. Täältä löytyy työtilojen esittelyt sekä kaavioita kartanoiden käytännöllisistä tiloista.

Täältä löytyy selitystä vanhoista englantilaisista rahayksiköistä. Siellä kerrotaan, että guinea oli herrasmiehen punta. Sen vuoksi Adamsit varmaankin ilmoittivat herrasväelle suuntaamassaan kirjassa esimerkiksi työläisten palkat guineoissa.

http://resources.woodlands-junior.kent.sch.uk/customs/questions/moneyold.htm

Lisäksi googlailin verotuksesta ja ruokailuvälineistä ja mistä kaikesta, jotta varmistin, että olen ymmärtänyt kirjoista lukemani jutut oikein. Niitä kaikkia linkkejä ei ole mielekästä pistää tähän, mutta yhden kiinnostavan laitan: 

https://familysearch.org/learn/wiki/en/England_Eighteenth_Century_Taxation_%28National_Institute%29

***

Päivitys 17. 2. 2016

1) Mainitsen kappaleessa "Herrasmiehen kuluista ja palveijoiden palkoista", että miespalvelijat olivat verotuksen alaisia 1700-luvun jälkipuoliskolta 1800-luvun puoliväliin. Kyseisen informaation löysin ylläolevasta linkistä (England Eighteenth Century Taxation) ja parista muusta paikasta. Nyt kuitenkin eilen saamassani kirjassa (Musson 2009: Up and Down Stairs) lukee: "Menservants, especially footmen, were subject of taxation from 1777 until the 1930s --." Ilmiselvästi minun pitää selvittää vielä tätä asiaa.

2) Lakeija! Se sana tuli mieleeni pyykkituvassa äsken. Siinä yksi käännös footman-sanalle! Minusta kuitenkin 'miespalvelija' on käytännöllisempi sen puolesta, että 'lakeija' sopii nähdäkseni livreepukuisen miespalvelijan nimikkeeksi silloin, kun tämä saattaa rouvia ja seisoo ovenpielessä ja yleensäkin patsastelee (tai sovittaa Tuhkimon jalkaan lasikenkää). Hmmm... Hyvin myöhäisiin aikoihin saakka miespalvelijoilla oli puuteroidut hiukset ja komiat uniformut... Ja lakeija kyllä assosioituu sellaiseen. Ehkä footmanin voisi kääntää lakeijaksi aina jonnekin edvardiaaniseen aikaan saakka?

3) Näin jälkikäteen hoksaan otsikoineeni tämän blogitekstin epäloogisesti! Parempi otsikko olisi "Mitä tarvittiin, että lady Catherine de Bourgh sai ruokansa pöytään (jne)", koska juuri edellisessä tekstissäni mesosin siitä, että Darcy ei olisi voinut asua jossakin noista kaikkein isoimmista kartanoista.