perjantai 25. marraskuuta 2016

Tärkeä neuvo aivan ilmaiseksi

Ei taida tulla yllätyksenä kenellekään blogiani lukeneelle, että olen koko ikäni miettinyt, millaista olisi elää 1800-luvulla. Tai aiemmin. Mutta täytyy nyt sanoa, että mitä enemmän olen asiaa miettinyt, sitä vähemmän minua huvittaisi muuttaa 1800-luvulle, saati sitten aikaisempaan aikaan. 

Jos minun nyt olisi pakko muuttaa lopullisesti aikaan ennen toista maailmansotaa, en tiedä, minkä vuosikymmenen valitsisin, mutta 1800-lukua sen pitäisi olla, koska 1900-luvun alussa minua olisi vastassa maailmansodat, ja ennen 1800-lukua kaikki olisi vieläkin vieraampaa nykyihmiselle kuin itsessään jo ihan riittävän vieras 1800-luku. Toisaalta olisi ehkä ihan sama, minkä ajankohdan valitsisin, koska ilman buranoita, astmapiippuja ja sellaisia tulisi varmaan noutaja jo ensimmäisen kunnon flunssan jälkeen.

Mutta jos nyt kuitenkin madonreikä tai epäonnistunut teleportti nakkaisi minut entisaikoihin, ensimmäiset mieleeni tulevat ongelmat ovat seuraavat:

1) Asemani yhteiskunnassa. Pelmahtaisin paikalle ilman taustaa, statusta ja varallisuutta, mutta sivistystasoni olisi korkeampaa luokkaa kuin keskimääräisen sen ajan miehen. Olisin tottunut siihen, että olen tasa-arvoinen äänioikeutettu kansalainen, jolla on oikeus tulla ja mennä miten haluaa. Kauhean hankalia asioita seuraisi. 

En osaisi tärkeitä vieraita kieliä (ranskaa, latinaa, saksaa, kreikkaa) enkä edes hienoja kirjontatekniikoita. Toisaalta osaisin soittaa pianoa, maalata ja ommella. Sitä paitsi oppisin kirjomisen nopeasti. Ihan kotiopettajatarainesta (oliko Suomessa kotiopettajattaria?). Paitsi maantieteen ja historian tietoni olisivat väärältä vuosituhannelta enkä osaa laskea mitään ilman laskinta. Se siitä.

Nykyisellä terveydentilallani en selviäisi montaakaan kuukautta hengissä alemmissa yhteiskuntaluokissa tai köyhäintalossa. Mutta ehkä sileät käteni ja ekstrakalpea ihoni puhuisi puolestaan ja minut voitaisiin hyväksyä parempiin piireihin muistinsa menettäneenä mystisenä sankarittarena (Jane Eyre -tyyliä!)

2) Sovitaan, että selviän ensimmäisestä ongelmasta enkä kuole köyhäintaloon. Seuraava ongelma onkin sitten vaatteet. Kovasti ihailen vanhanaikaisia vaatteita, mutta en minä niitä kai koko ajan haluaisi pitää. Vakavin ongelma niissä on niiden paino. Nykyään norjalainen villapaitanikin tuntuu väsypäivinä liian painavalta taakalta ja alkaa särkeä niskaa ja hartioita. Miten sitten kaikki 1800-luvun vaatekerrokset alushamepataljoonineen? Kengätkin olivat ennen varmaan raskaita. Ja vaikka tukiliivi onkin jees, en minä mihinkään kireään korsettiin suostuisi, emansipoitunut nainen. Entä miten jaksaisin pukea ja riisua sen kaiken? Entä miten tottuisin omituisiin alushousuihin ja siihen, että kainalot märästyy eikä ole deodoranttia eikä vaatteita heitetä pesuun joka päivä (olettaen etten päätyisi johonkin biljardööriaateliskartanoon jossa toteltaisiin oikkujani)? Kutisisivatko sukat?

3) Kuukautiset. Tätä tuskin täytyy avata sen enempää. Emmeköhän me länsimaiseen henkilökohtaiseen hygieniaan tottuneet saa ajauksesta kiinni aika nopeasti.

4) Lääketiede. Alussa mainitsin jo, että kuolisin ensimmäiseen kunnon flunssaan. Viimeistään siinä kohtaa kun ne iskisivät suonta ja vuodattaisivat ennestäänkin matalan hemoglobiinini fataalille tasolle tai jotain. (Oikeasti en tiedä, olisiko suoneniskentä huono juttu.)(Ajatus kuitenkin ällöttää.)

5) Hampaat. Minun on pitkään pitänyt googlailla hammashygienian historiaa. Mutta sen perusteella, mitä kuulin eilen suuhygienistilta kun minulta poistettiin hammaskiveä, en voi odottaa hirveästi 1800-luvun hammasjutuilta, jos vielä 1970-luvulla ainakin osassa Suomea meininki oli retuperällä. Joka tapauksessa voinen olettaa, että 1800-luvulla ei ollut fluorihammastahnaa eikä Fludent-tabletteja. Koska minua ei huvittaisi hirveästi joutua sen ajan hammashoidon kohteeksi, välttelisin varmasti hysteerisesti kaikkea sokeripitoista (ja se olisi varmaan helpompaa siinä ajassa kuin nykyajassa) ja improvisoisin hammaslankoja ja -harjoja. (Jotakin systeemejä toki oli silloin jo olemassa, mutten tiedä mitä.) Mutta miten pitkälle se riittäisi?

(Edit: Lisää ongelmia löytyy tästä aiemmasta kirjoituksestani. Eli pelkäisin räjähteleviä vessanpönttöjä ((joita ei esiinny oheisessa tekstissä mutta kylläkin tekstissä mainitussa tv-dokumentissa)) ja sitä että joku tyrkyttäisi minulle vaarattomana jotakin myrkyllistä kemikaalia ja sitä että kuolisin epätasaisiin sivuportaisiin.)


Mikähän oli naisen keskimääräinen elinikä 1800-luvun Suomessa? Ja millainen olisi elinennusteeni, jos päätyisin sinne nyt? Olisiko siitä apua, että elimistöni on saanut yli kolme vuosikymmentä nauttia vitamiineja ja fluoria? Entä voimassaolevat rokotteeni? Auttaisivatko ne? Kai? Mutta immuniteettini ei olisi kai tottunut senaikaisiin bakteereihin. (Tästä päästään taas siihen kohtalokkaaseen ensimmäiseen kunnon flunssaan.)

Joka tapauksessa. Varmasti tv-käsikirjoittajat ja kirjailijat ovat miettineet nämä kaikki jutut läpi. Mutta miksi se ei ilmene näkemissäni leffoissa tai televisiosarjoissa? Miten ihmeessä fiktiiviset sankarittaret säntäävät päätä pahkaa ihanaan vannealushameaikaan ja jäävät sinne ikiajoiksi? Kysyn vaan.

Hyviä puolia 1800-luvulla olisi ainakin se, että keskimäärin ruoka ei olisi geenimanipuloitua ja että se olisi melko varmasti lähituotantoa. Mutta kyllä tulisi ikävä suklaata ja appelsiineja ja avokadoja ja lista on loputon. Enkä minä tiedä, että miten oli hivenaineiden ja vitamiinien ja sellaisten kanssa. Ilmiselvästi kaikki eivät kuolleet menneisyydessä keripukkiin, koska ihmiskunta on varsin väkirikas nykyään. Joten kyllä entisaikojen ruuassa ravinteita oli, monessa luultavasti enemmän kuin nykyisissä jutuissa (tyyliin viljoissa), ja modernilla tietämykselläni söisin siellä 1800-luvulla niin paljon mustikoita kuin mahdollista. Mutta miten onkaan jodin laita Suomen maaperässä? 

Toinen hyvä puoli 1800-luvulla olisi se, ettei olisi kodinkoneiden aiheuttamia inhottavia ääniä. Esimerkiksi imurin.

Olen miettinyt myös sitä, että byrokratian kannalta on kuitenkin parempi matkustaa menneisyyteen kuin tulevaisuuteen. Lähettäkääpä 1800-luvulta kartanonomistaja nykyaikaan. (Valitsin kartanonomistajan, koska minua mietityttää juuri siinä asiassa yksi juttu.) Tänne pelmahtaa ilman sosiaaliturvatunnusta ja mitään merkintää peruskoulun käymisestä tai yleensä mistään. Hah. Selitäpä viranomaisille, että mistä kiikastaa. Henkilö puhuisi kyllä sujuvasti suomea ja olisi ilmeisen suomalainen ja sivistyneen oloinen ja täysipäinen ja kaikkea. Mutta mitä hänelle tehtäisiin? Mistä häntä epäiltäisiin? Miten on valtio varautunut menneisyydestä nykyaikaan teleportattuihin ihmisiin? Psykiatrisella sairaalalla? 

No. Oletetaan että aikamatkustaneesta tyypistä tehtäisiin geenitestit (olenko katsonut liikaa televisiota?) ja oletetaan (en todellakaan tiedä, pitääkö seuraava paikkaansa), että samassa suvussa on parinsadan vuoden akselilla niin samanlaiset geenit, että geenitestin perusteella pystyttäisiin huomaamaan, että jonkun 2000-luvulla itsensä geenitestauttaneen silmäätekevän henkilön geeneissä olisi niin huomattavaa yhdenmukaisuutta mystisen sosiaaliurvatunnuksettoman geenien kanssa, että silmäätekevä tyyppi kutsuttaisiin paikalle ja aikamatkustanut ja silmäätekevä esiteltäisiin toisilleen sukulaisina. Ja sitten silmäätekevä tunnistaisi aikamatkustaneen (joka ei oletettavasti olisi yrittänyt selittää kenellekään matkustaneensa ajassa, koska kuka hullu sellaista uskoisi) samaksi tyypiksi, joka könöttää hänen sukukartanonsa eteisen rappukäytävän taulussa, ja sitten silmäätekevä muistaisi lukeneensa sukuarkistoista, miten se rappukäytävän taulun esi-isä vain katosi. Niin mitä tekisi silmäätekevä? Niinkö luovuttaisi perintönsä ja kartanonsa esi-isälleen, jolle se oikeudenmukaisesti (ehkei silti juridisesti) ajatellen kuuluisi?

Joo. Suosittelisin, että varmuuden vuoksi kannattaa välttää aikamatkustamista, suunniteltua tai suunnittelematonta. Sen sijaan ihminen voi hankkiutua rikkaaksi, ostaa kartanon ja elää siellä sillä tyylillä kuin huvittaa. Paljon yksinkertaisempaa.

Mutta joka tapauksessa. Se tärkeä ilmainen neuvo. Ei olisi ehkä lainkaan typerää kulkea aina pari kiloa hammasharjoja ja hammastahnatuubeja mukanaan. Varmuuden vuoksi.


2 kommenttia:

  1. Hienoa pohdiskelua!
    Välillä tuli Satunnainen matkailija -mies hiukan mieleeni.
    Itse ottaisin 1800-luvulle mukaan, ja niin paljon kuin vain pystyisin, esim. halpoja taskulaskimia, ja myisin niitä sitten hyvällä voitolla (ja huonolla omallatunnolla?)laskimista kiinnostuneille, ja niillekin, joita ei niin kauheasti kiinnosta. Onhan laskimen omistaminen silti upea status-juttu... Mutta toki eettistä pitäisi (myös) kaupankäynnin olla.
    T. Olli

    VastaaPoista
  2. Tavattoman hyva neuvo kulkea hampaanhoitokapinein alvariinsa siltà varalta, etta ajautuu entisaikoihin! Harvoin saa ilmaiseksi mitaan noin käyttökelpoista. Selviäisin kirjonnasta ja mekkojen painostakin, mutta hiusten pesu vain noin kerran kuussa voisi ahdistaa. Enka osaisi laittaa ollenkaan apetta, koska jo isoãitini 30-luvun keittokirjan ensimmãinen ohje 'pese voi' aiheuttaa hermostusta, saati sitten miten monta klapia puuhellaan pitãisikään laittaa... ja olisiko meistã katkomaan kanan kaula tai teurastamaan sika? Muuten haikailen kylla jatkuvasti menneitä,niin usein puheissa kuultuja parempia aikoja, etta kai sitten on todistettua, että ennen oli paremmin!

    VastaaPoista