keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Jatkuu ensi numerossa

Harmillista. Minulla olisi halu kirjoittaa ehkä kummallisimmasta lukemastani kirjasta (Kasaarisanakirjasta). Lisäksi minulle on kerrankin tapahtunut jotakin, ja haluaisin kirjoittaa tuoreeltaan tuntemuksiani baletti- ja taidenäyttelymatkasta nykyiseen pääkaupunkiimme. En kuitenkaan voi, koska oikean käteni ongelmatila paisuu ja lisääntyy, jonka vuoksi minun pitää välttää erityisesti tietokoneella kirjoittamista, mutta näköjään myös jotakuinkin kaikkea muutakin. Eli jos seuraavan viikon aikana tänne ilmestyy yli kymmenenrivisiä tekstejä, laittakaa minulle haukkuja ja huutoja kommentteihin tai teräväsanaisia postikortteja kotiin. Lisäksi voitte huviksenne kertoa vinkkejä, miten olkapäästä niskaan ja lapaan sekä kyynärvarren kautta pikkusormeen saakka ulottuva jomotus, viilto ja puutumus saadaan pois (terveyskeskus ei vastaa puhelimeen, ainoa tietämäni täkäläinen pätevä hieroja antaisi ajan jouluviikolle...) ja mitä oikeakätinen ihminen voi huviksensa tehdä, jos lukeminenkin tuntuu epämukavalta ja liian urheilulliselta toiminnalta.

Muutamia tunteja myöhemmin täydennetty:

Täällä on joku koleraepidemia varmaan, koska terveyskeskuksen linja oli varattuna tunnista toiseen, pitkälti iltapäivään saakka. Yhteydensaamista ei helpottanut kotikaupunkini ja naapurikaupungin terveydenhuoltopalvelujen hieno puhelinpalveluyhteistyöuudistus, johon ei kuulu jonotusjärjestelmä. Yritä siinä sitten tuurilla osua puheluiden väliin.

Joka tapauksessa sain lopulta lääkäriajan tälle päivälle (meinasin pudota tuolilta hämmästyksestä). Lääkäri totesi olan tulehtuneeksi. Mälsää. Mistähän sekin tuli? (Veikkaan sitä tuhtia kapellimestarikirjaa:D) Hyvä kuitenkin oli saada tuo tulehdustieto, että osaa olla velvollisuudentuntoinen ja pitkäjänteisesti huolehtia jäsenestään.

Eli hei vaan vähäksi aikaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti