Tietysti voisin otsikoida vaikka että ''Kaamoksessakin on parempia puolia'' tai ''Syystoimia''. Mutta entäs jos ei huvita?
Tänään on ollut kolmasosa-aurinkoista! Sitä kesti melkein kolme tuntia! Ymmärsin parastani ja menin pihalle repimään kuolleet asiat kukkapuskista ja haravoimaan ja kippaamaan kuolleet kesäkukat ruukuistaan tunkiolle. Palasin sisälle naama kurassa. Mutta ruukut ovat nyt talviteloilla. Tulkoon pakkaset ja lumi! Vähän jäi kaivelemaan silti, että nurmikko jäi pitkäksi. Oletettavasti emme enää marraskuussa jatka ruohonleikkuritaisteluamme. (Voisiko joku lohduttaa ja kertoa, ettei nurmikko mene pilalle, vaikka se menisi talvenviettoon ylipitkänä? Jos sen keväällä heti haravoi ja leikkaa, niin kai sieltä uusi terve nurmi puskee läpi? Vai tuhosiko tämä hävitty ruohonleikkuritaistelu vuokranantajan nurmikon?) Tai tiedä häntä, miten tässä käy. Jos lumi ja pakkaset odotuttavat itseään, ehkä tuo vielä jotenkin hoituu. Olisi ehkä hyvä, että hoituisi. Olen jo nähnyt kaksi kertaa ruohonleikkuupainajaisia! Ajatella, jos näen ruohonleikkuupainajaisia koko talven? (Uusi näkökulma kauhuelokuviin?)
Olen yrittänyt keksiä hyviä asioita kaamoksesta. Se ei ole aivan kovin helppoa marraskuussa. Keksin lopulta jo kaksi asiaa, mutta en enää pysty muistamaan niitä.
Hyvää marraskuun pimeydessä ennen lumia on...
...
... ömmm...
1) Se ei kestä kuin kuukauden (marraskuussa).
2) Ei ole vakava asia, jos ei ehdi ulkoilla päivällä. Illalla ei ole kuitenkaan paljoakaan pimeämpää. (Ja illalla pimeä ei häiritse, koska illalla saa olla pimeää.)
3) On yhteinen puheenaihe kenen kanssa tahansa. Onpas kurjaa ja pimeää. On on. Kumma juttu, että kukaan on koskaan tullut asumaan tähän maahan. No on kyllä.
4) Jos koko kuussa on yksi kolmasosa-aurinkoinen iltapäivä, täyttyy eläjän sydän kiitollisuudesta. Heinäkuussa ei tyydy niin vähään. Marraskuu on siis kiitollinen kuukausi?
5)
...
En vieläkään pysty muistamaan sitä yhtä oikeasti hyvää asiaa marraskuun pimeydestä. Lupaan kertoa sen, kunhan muistan sen uudelleen. Todennäköisesti silti en koskaan tule sitä muistamaan, koska olen taipuvainen enemmänkin negatiivisuuteen kuin positiivisuuteen.
Mutta näin tänään joutsenauran! Minua ei kiinnosta, kumpaa sorttia ne olivat. Kauniita kuitenkin! Ne lensivät ylitseni, kun auringon kolmasosa oli nousemassa kello 09.25, ja aurinko valaisi joutsenten kyljet, ja niiden hohtavat valkoiset kyljet pilvistä taivasta vasten häikäisivät silmiäni. Ja sinne ne lensivät pilviin, mutta pitkään sen jälkeen kun niiden muotoa ei enää voinut silmin havaita, näin vielä niiden kyljissä välkkyvän valon.
Oravanaapurimme on jo harmaaturkkinen ja pörheä. Se suostui jäämään tuijottamaan ja kuuntelemaan minua männynkylkeen, kun höpötin sille turhanpäiväisiä. Se oli ystävällinen, kun se antoi minulle aikaansa.
Olen yrittänyt keksiä hyviä asioita kaamoksesta. Se ei ole aivan kovin helppoa marraskuussa. Keksin lopulta jo kaksi asiaa, mutta en enää pysty muistamaan niitä.
Hyvää marraskuun pimeydessä ennen lumia on...
...
... ömmm...
1) Se ei kestä kuin kuukauden (marraskuussa).
2) Ei ole vakava asia, jos ei ehdi ulkoilla päivällä. Illalla ei ole kuitenkaan paljoakaan pimeämpää. (Ja illalla pimeä ei häiritse, koska illalla saa olla pimeää.)
3) On yhteinen puheenaihe kenen kanssa tahansa. Onpas kurjaa ja pimeää. On on. Kumma juttu, että kukaan on koskaan tullut asumaan tähän maahan. No on kyllä.
4) Jos koko kuussa on yksi kolmasosa-aurinkoinen iltapäivä, täyttyy eläjän sydän kiitollisuudesta. Heinäkuussa ei tyydy niin vähään. Marraskuu on siis kiitollinen kuukausi?
5)
...
En vieläkään pysty muistamaan sitä yhtä oikeasti hyvää asiaa marraskuun pimeydestä. Lupaan kertoa sen, kunhan muistan sen uudelleen. Todennäköisesti silti en koskaan tule sitä muistamaan, koska olen taipuvainen enemmänkin negatiivisuuteen kuin positiivisuuteen.
Mutta näin tänään joutsenauran! Minua ei kiinnosta, kumpaa sorttia ne olivat. Kauniita kuitenkin! Ne lensivät ylitseni, kun auringon kolmasosa oli nousemassa kello 09.25, ja aurinko valaisi joutsenten kyljet, ja niiden hohtavat valkoiset kyljet pilvistä taivasta vasten häikäisivät silmiäni. Ja sinne ne lensivät pilviin, mutta pitkään sen jälkeen kun niiden muotoa ei enää voinut silmin havaita, näin vielä niiden kyljissä välkkyvän valon.
Oravanaapurimme on jo harmaaturkkinen ja pörheä. Se suostui jäämään tuijottamaan ja kuuntelemaan minua männynkylkeen, kun höpötin sille turhanpäiväisiä. Se oli ystävällinen, kun se antoi minulle aikaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti