Keskivertopäivä

Tuli mieleeni kaiken tapahtumain puutteen vuoksi, että voisin vähän demonstroida tässä sitä, mitä olisi, jos kertoisin viime viikkoisten arkipäivieni sattumuksista. Sitten totesin, että hyvä tavaton, minun pitää armahtaa vähän ihmiskuntaa ja pikkuisen soveltaa fiktion puolelle ja keksiä päästäni edes pikkuisen kiinnostava keskivertopäivä.

Se voisi mennä näin:

Heräsin aamulla juuri sopivaan aikaan, pistin radiosta hereilläpysymisavuksi puheohjelmaa (musiikkia ei vastaherännyt voi kestää). Söin jogurttia, banaania ja pähkinöitä sinisestä kulhosta ja luin samalla kapellimestareista. Sitten vähän siistin ympäristöäni ja tiskasin tiskipöydän tyhjäksi. Seuraavaksi katsoin sähköpostit ja uutissivut ja totesin säätiedotuksen lupaavan samaa nuuduttavaa harmaata. Matalapaine korosti niskajumia ja ymmärsin, että jotta päivästä voisi tulla järkevä, minun pitää käydä uimassa. Keräsin kamat ja kävelin kilometrin päähän uimahalliin. Uin 500 metriä enkä enää luullut uineeni kilometriä. Sain niskani jumimmaksi, koska en osaa rintauintitekniikkaa ja uin siksi kuin joku näätäeläin pää pystyssä. Kysyin infosta uimakursseista, mutta niistä ei ollut tietoa. Kävellessäni kotiin mietin, mitä ruokaa laittaisin. Totesin, että kasviksia pitäisi hakea isosta marketista, että saisi jotakin tuoretta kotimaista raikkautta ruuan sekaan. Mutta pyörän kumi on puhki... Voimantunnossani kotona raahasin pyörän varastosta ulos ja irrotin takapyörän ja kumin ja laitoin uuden (aiemmin ostetun) sisäkumin paikalleen, mutta päälikumiin ei sormivoimani riittäneet, en saanut nuljautettua sitä paikoilleen. Piti jäädä odottamaan, että mies palaa töistä. Siispä tein ruuaksi pakastepinaatista kermaisen keiton ja luin taas kirjaa ja sitten roikuin internetin ihmeellisessä maailmassa, kunnes hoksasin, että voisi tehdä jotakin hyödyllistä. Sitten maalasin vähän aikaa tilaustyötä ja sitten katsoin taas sähköpostit ja sitten mies tuli kotiin ja syötiin iltapala yöllä, jonka jälkeen nuljautettiin pyörän ulkokumi paikoilleen ja kiinnitettiin takapyöräkin paikoilleen, se oli nopeaa, koska siinä on pikalukitus. Meinattiin pumpata vielä renkaaseen ilmat, mutta sitten ilmeni, että pumppu onkin miehen rinkassa sen työpaikalla. Naapuritalon asukas haukkukoirineen palasi kotiin samaan aikaan, kun veimme pyörän takaisin varastoon. Meitä kukkujia oli siis muitakin. Sitten mentiin nukkumaan.

Tai sitten se voisi mennä mieluummin näin:

Heräsin aamulla juuri sopivaan aikaan, pistin radiosta hereilläpysymisavuksi puheohjelmaa (musiikkia ei vastaherännyt voi kestää). Söin jogurttia, banaania ja pähkinöitä sinisestä kulhosta ja luin samalla kapellimestareista. Sitten vähän siistin ympäristöäni ja tiskasin tiskipöydän tyhjäksi. Seuraavaksi katsoin sähköpostit ja uutissivut ja totesin säätiedotuksen lupaavan samaa nuuduttavaa harmaata. Sitten soi puhelin. Siellä oli henkilö eräästä matkatoimistosta. Ilmeni, että anoppini oli minun nimelläni arvannut joskus kesällä kotipaikkakuntansa supermarketin käytävällä olleen säiliön kahvipapujen määrän oikein. Voittona oli viikon lomamatka etelään, kahdelle henkilölle, todellinen täysihoito. Homman nimi oli nyt vain se, että heillä oli ollut ongelmia tavoittamisessani ja lähtö matkalle olisi kahden tunnin päästä. Onneksi lähipaikkakunnan lentokentältä sentään. Onni oli myötä siinäkin, että miehellä sattui olemaan edessä vapaaviikko ja passimme voimassa. Niin että sitten pakaten, uusiten kirjastolainat, kirmaten kentälle, lentäen tunnin verran ensin isommalle kentälle ja sieltä sitten oli edessä vielä kuusi tuntia matkakohteeseen. Aikaeron vuoksi menetimme päivästämme jonkusen tunnin, joten tarkasteltavaan arkipäivään ei tässä jää enää montaa hetkeä aikaa. Perillä oli kuljetus hotelliin, joka oli hulppea, pramea, kimmeltävä ja öljyrahalla rakennettu. Hämmentävää. Kävimme huoneessamme (jossa oli supermiellyttävä ja hyvinnukuttava sänky, epäilemättä) siistiytymässä ja lähdimme illalliselle. Marmoriportaissa suihkulähteiseen ja palmutettuun ruokasaliin ohitsemme kirmasi pikkulapsi, joka kompastui kohdallani. Ehdin saamaan häntä juuri paidanhelmasta kiinni niin, ettei hän lentänyt naamalleen portaisiin. Lapsen isä ryntäsi paikalle ja selitti vuolaalla ranskalla jotakin. Säikähdin, että nyt tuli ongelmia. Mutta kun mies vaihtoi kohta englantiin, ymmärsin, että hän oli kiitollinen, koska olin pelastanut hänen lapsensa nenän tai mahdollisesti koko kallon, jonka vuoksi hän mielellään lahjoittaisi minulle minkä tahansa kellon hänen edustamansa kellovalmistajan valikoimasta. Koska kyseinen kellovalmistaja oli Vacheron Constantin, pyysin saada valita kellon mieluummin miehelleni, joka on haaveillut kauniista kellosta, sitä paitsi kellosta olisi minulle vain vähän hyötyä, koska en osaa lukea kelloista aikaa (yleensä). Niinpä kelloherra näytti nettiyhteyksisestä kännykästään eri kellovaihtoehtoja, ja kun mieheni oli valinnut, ilmeni, että kelloherralla on sellainen mukanaankin, varmuuden vuoksi katsokaas, ja niin hän haki sen heti huoneestaan ja mieheni sai kellon. Päätimme, että kello on käyttökello, mutta sitä ei esim. kuitenkaan otettaisi koskaan uimahalliin mukaan lojumaan säilytyskaappiin. Päivä päättyi iloisissa tunnelmissa, kun totesimme, että voisimme milloin vain ottaa asuntolainan vaikkapa 200-neliöiseen taloon ja kauniiseen ja laajaan maaseututonttiin ja laittaa mieheni uuden kellon lainatakaukseksi.

Voi harmi juttu, että toinen näistä oletetuista keskivertopäivistä on huomattavasti epätodennäköisempi kuin toinen.