Kävelin pihan poikki hakemaan postia. (Tänä nuhjuisena aamuna, jolloin kananmunaakaan en osannut keittää.) Tuntematon naapuri oli postilaatikolla samaan aikaan ja sanoi minulle moi. En pystynyt äkkinäisessä ja siten vaikealta tuntuvassa kommunikaatiotilanteessa päättämään, sanonko vastaan moi vai hei. Sanoin hoi.
Nyt on vuodenkierto saavuttanut sen pisteen, että kevät on vaativa asia, ja sen vuoksi on aika lainata T. S. Eliotin runon Autio maa alkua. Se menee näin:
Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin.
---
(Suom. Lauri Viljanen.)
Ja kun nyt lainasin T. S. Eliotia, muistan, että niin teki ystäväkin blogissaan pari vuotta sitten (mutta oikeassa kuussa). Sieltä voi käydä lukemassa yhden näkökulman runoon. Se on kiva näkökulma.
Ystävän bloggauksen kommenteista huomasin, että omat mielleyhtymäni runosta eivät ole muuttuneet miksikään, jonka vuoksi voin hyvin lainata myös itseäni ja säästää sen vaivan, jonka olin näkemässä ilmaistakseni tämän:
Minua runo muistuttaa juuri siitä, mitä kevät muun muassa on:
Turvallisesta talven pimeydestä ja pysähtyneisyydestä takaisin elämään
repimistä. Kaamoksen turruttaman elimistön hämmennystä siitä, että
jostakin ulkoa aletaan työntää itseen energiaa, jota oikein ei jaksaisi
vielä käsitellä. Saati että osaisi hallita tai haluaisi vastaanottaa
kaikki takaisin palaavat haaveet.
Niinpä juuri. Tästä on kysymys, kun kevätaurinko heijastuu hangesta silmiin ja aivastuttaa ja väsyttää eikä osaa sanoa naapurille muuta kuin 'hoi'.
Mulla on viime aikoina ollut taas epämääräinen halu lukea T. S. Eliotia. Tosin tällä kertaa "The Lovesong of Alfred J. Prufrockia". Mietin, miksi juuri tuo runo... keksin kaksi syytä:
VastaaPoista1) Se olisi mahdoton kääntää: the yellow fog in the poem behaves like a yellow dog, eikä suomen kieli tavoita sumun ja koiran äänteiden samankaltaisuutta millään. Kääntäjä minussa luovuttaa ja siirtyy syrjään, jolloin lukija minussa saa lukea rauhassa.
2) Pidän valtavasti tästä riimistä:
In the room the women come and go
Talking of Michelangelo.
Pidän myös Eliotin tavasta yllättää yhtäkkisillä riimeillä.
Tässä on Prufrock englanniksi: http://www.bartleby.com/198/1.html
Allekirjoitan täysin tuon kaiken ulkoa työntyvästä energiasta ja takaisin palaavista haaveista. Kevät ON raskas. Hoi!
Oh, kirjoitin tähän vastauksen eilen, mutta ilmiselvästi en klikannut sitä olennaista kuvaketta lopuksi...
VastaaPoistaSanoin jotakin sellaista, että hassua, että olen itsekin viime päivinä lukenut Prufrockia ja kaipaillut englanninkielistä tekstiä rinnalle, mutten toimertunut hakemaan sellaisa netistä. Ja sitten sinä linkitit sen minulle! Kiitokset :)
Ja sitten totesin, että tykkään kamalasti Prufrockista vaikken varsinaisesti sitä ymmärräkään. Mutta nautin kielestä ja kielikuvista ja sitä antoistaa lisää alkukielinen teksti rinnalla. Alkukielistä minun olisi vaikea ymmärtää ilman käännöstä, joten on mahtavaa, että käsillä on kumpainenkin, koska sattumoisin alkukielinen on aika hieno...
Kiitokset koirahuomautuksesta! Se avasi silmäni näkemään itsestäänselviä koiria kaikkialla runossa! (Jos nyt ei kaikkialla, niin useammalla rivillä kuitenkin, esim:
Minun olisi pitänyt olla takkuinen käpäläpari
joka loikkii äänettömien merten lattiain poikki.)