Lintuja, Mahleria, lunta ja teetä.

Yhtenä päivänä tammikuussa, kun pakkasta oli parikymmentä astetta, olin kävelyllä ja kuulin keväistä linnunviserrystä. Se hämmästytti minua kovasti, koska minusta se ei sopinut tammikuuhun ja kahteenkymmeneen pakkasasteeseen. Pysähdyin kuuntelemaan ja pidätin henkeä, ja linnunlaulu lakkasi. Kun jatkoin kävelemistä, se jatkui taas. Kolmen kuuntelupysähdyksen jälkeen tajusin, että linnunlaulu olikin nenäni, jonka onteloissa pakkasilma vihelsi.

Tässä välissä ehtikin jo oikeasti olla keväistä linnunviserrystä, mutta juuri nyt uskoakseni sellaista ei ulkona kuulu. Tuulee ja tuiskuttaa raivoisasti. Talven viimeiset terveiset menossa. Täällä sataa isoja lumihiutaleita, ja yksi lensi ikkunaan kiinni. Riensin latsomaan sitä, ja hetken se oli kovin kaunis ja herkkä ja melankolinen ja sitten se olikin jo vesipisara. Koska ikkunamme on likainen, pisara menetti heti kirkkautensa, ja sitten se valui sameana pitkin lasia alas ja oli erittäin pettynyt eloonsa. Hiutale sentään sai leijua taivaalta alas kaikessa gloriassa, mutta vesipisarasta tuli nanosekunnissa DDR-kamaa. Pisaraparka

Olen maalannut tänään kaksi nukenpäätä, kuunnellut kaksi kertaa Mahlerin 7. sinfonian  (mielenterveysannostus) ja juonut (toistaiseksi) kaksi haudutusta Anxi Tai Hua Jingxuan -teetä. Nukenpäistä tuli asialliset, ei täydelliset, mutta asialliset (peruukki ja vaatetus kiinnittänevät huomion pois puutteista), ja tee on ihmeellisen raikkaan ilmavan makeaa. Siinä yhdistyy ehkäpä crème brûléen, tökköisen hunajan ja mangon makeus, mutta ei mitenkään äklösti vaan aivan pidättyväisesti. On kuin joisi kukkien tuoksua. Mahler taas nyt on Mahler.

Ymmärrän kuulemaani jollakin tasolla, vaikka tosiaan erityisesti kuitenkaan en, sillä sen herran musiikkia on vaikea ymmärtää. Tunnetasoasia kuitenkin on Mahlerissa ihan omaa luokkaansa. Ensin se puristaa ja ahdistaa ja räjäyttää sisällä olevat tunteet – olivat ne sitten epätoivoa tai iloa – täyteen voimaansa. Sitä räjäytystä sitten seuraa puhdistuskokemus. Toinen puhdistava tai tasapainottava tekijä Mahlerin musiikissa on aivan todella erityisen pitkät linjat. En osaa tosiaankaan erottaa fraaseja toisistaan ja semmoista niin, mutta linjat kumminkin tuntuvat jatkuvan ja jatkuvan vain, minuuttitolkulla, loputtomasti. Ja ne pitkät linjat ja fraasit tuovat balanssia sisuksiin.