Kananmunan keittäminen on taito.

Heräsin nuhjuisena, lihassärkyisenä ja niskajäykkänä  ja kaikin puolin tympeänä. Kyllä ei mikään huvittanut. Joka tapauksessa keitin tänäkin aamuna kananmunia. Laitoin ne, kuten aina, kiehuvaan veteen, jossa on rippu suolaa. Kananmunat olivat lämmenneet  huoneenlämmössä (ja olin pessyt ne). Pistin ne veteen hitaasti, kuten aina (koska oletan, että se vaikuttaa niiden possahtamattomuuteen) ja pienensin levyn lämpöä. Minuutin päästä yksi munista poksahti ja sitten vesi kuohui yli. Vähensin levyn lämpöä. Kohta se ei kiehunut lainkaan. Lisäsin vähän lämpöä. Vesi tuli yli. Menetin hivenen malttini sekä ymmärryksen, että mikä aika olisi hyvä kananmunille vaihtolämpöisessä vedessä, annoin olla ne vielä hetken ja sitten otin ne pois ja huuhtelin kylmällä vedellä.

Aloin syödä kananmunaani. Se oli tympeä. Tylsä, keittynyt liikaa ehkä minuutin. Totesin, että ei ole reilua elämä, en osaa edes kananmunia keittää. Mies kannusti, että nyt nauretaan elämälle päin naamaa. Niin me yhteen ääneen nauroimme: Ha ha ha.

Sitten mies pisti radion päälle. Sieltä tuli Eve Mantu. Hän puhui itsensä kehumisesta. Radion oltua auki 10 sekuntia Eve sanoi, että nyt kehutaan itsejä, eikä hän tarkoita tässä mitään  mukamasitsekehuja kuten: OSAAN KEITTÄÄ KANANMUNIA.

Hetken olin aika hämmentynyt. Kyllä elämä osaa näköjään nauraa päin naamaa takaisin, ja aika nopeastikin vielä. Seuraavaksi olin äimistynyt. Miten joku voi sanoa, että kananmunien keittäminen ei ole itsekehun arvoinen taito! Sehän tarkoittaa rivien välissä, että kaikki osaavat keittää kananmunia! Mutta entä minä? Soveltaakseni Franz Brentanoa (mieheni on liistrannut viisi arkkia tiivistä pränttiä olemassaolon filosofiaa vessan oveen, vessanpönttöä vastapäätä, jonka vuoksi olen tutustunut Franz Brentanoon, mutta vain vessan ovemme verran):

Kategorinen väittämä ''joku ihminen ei ole oppinut keittämään kananmunaa'' tarkoittaa samaa kuin olemassaoloa koskeva väittämä ''kananmunaa keittämään oppimaton ihminen on olemassa''.

Hah. Mitä sanoo Eve Mantu tähän?

----
11. 3. 2013

Sittemmin olen alkanut ottaa kännykällä aikaa kananmunaa keittäessäni. Ennen katsoin mikron kelloa, mutta siinä on vain minuutit, ja nyt haluan määrittää noin 20 sekunnin tarkkuudella ihanteellisen ajan, että saisin aamukananmunistani edes kuusi kymmenestä täydellisen, eli sellaisen, joka on juuri oikealla tavalla kermaisen pehmeä. Eli valkuainen ei saa olla yhtään vetinen ja löllö, mutta se ei saa olla vielä töpäkkää hytkyainettakaan. Keltuainen ei saa valua, mutta se ei saa lohjetakaan. Keltuaisen ja valkuaisen pitää olla vähän melkein sekaisin toisissaan (eli periaatteessa valkuaisen pitää kuitenkin olla minimaalisen vähän löllö). Silloin muna on harmonisen kermaisa ja sen suutuntuma täydellinen. Olen saanut sellaisen munan ehkä kolme kertaa puolen vuoden aikana. Eilen pieni kananmuna oli kiehuvassa vedessä 5 minuuttia ja se oli ihan pikkupikkuruisen liian löllö. Tänään sekoilin ajastimen kanssa, joten jouduin arvioimaan ajan, mutta pieni muna oli ehkä noin 6 minuuttia, se oli pikkupikkuruisen liian kova. Aikahaarukka löytynee viikon sisällä. Kunhan vain löytyy samankokoisia munia eivätkä ne possahtele :-D