Veljeni opetti minulle eilen joitakin liikkeitä, joita hän on oppinut taijin alkulämmittelyssä. Oli kivaa. Tunsin, miten olkapäiden, ranteiden ja sormien hermoradat kiittivät. Vaikken osannutkaan olla kuin lentävä kotka, joka kääntää päätään (kaukana lentämisestä, enkä edes muistanut kääntää päätäni). Saati sitten että pehmeästi putoava kukka. Justiinsa. Muka. Enemmänkin katolle kopsahtava käpy. Silti oli kivaa väsyä ja olla kuumissaan.
Nyt ei ole yhtään kivaa. Reidet ovat niin kipeät, että saman kiputason olisin saanut varmaan kiipeämällä Kilimanjarolle. Karseaa.
Seuraavalla kirjoittamiskurssikerralla teemana on dialogi. Olen tänään kaivellut kirjallisuudesta erilaisia dialogeja. Ihan puhdasta näytelmällistä dialogia ja sitten sellaista, jossa on johtolauseita ja kuvausta mukana. Bonuksena chatti-dialogia Pelevinin Kauhukypärästä. Ajan hermoilla pitää olla, nähkääs.
Samalla tuli sitten alettua lukea Kauhukypärää taas. Se on vallan mainio kirja, ja sen ymmärtämistä auttaa vähän (huom, vähän), että tutustuin viime lukemiskerran yhteydessä vähän kreikkalaiseen tarustoon (huom, vähän). Vieläkään en kuitenkaan saa otetta, millainen itse kauhukypärä on. Vai mitä sanotte tästä, visualisoituuko? (Suomennos Arja Pikkupeuran.)
Ariadne
Muistan, että kauhukypärä muodostui muutamista pääosista ja lukuisista apuosista. Osilla oli oudot nimet: frontaalihaavi, nyt-siivilä, labyrinttiseparaattori, runsaudensarvet, Tarkovskin peili ja niin edelleen. Kaikkein suurin osa oli nyt-siivilä ja frontaalihaavi. Se oli kaksiosainen ja sulautui ajoittain yhdeksi kokonaisuudeksi. Sen ulompi osa, haavi, näytti reikäiseltä silmikolta, ja sisäosa, siivilä, jakoi kypärän ylä- ja alaosaan, niin että siihen ei olisi mahdollistunut työntämään pienintäkään päätä. Kääpiö sanoi, että nyt-siivilä erottaa menneen tulevasta, ja siksi se, mitä me kutsumme nykyhetkeksi, on juuri siinä. Siitä nimikin tulee. Menneisyys on kypärän yläosassa ja tulevaisuus alaosassa.
Monstradamus
Jotenkin epäloogista. Ehkä se oli päinvastoin?
Ariadne
Ei, tämän minä muistan ihan tarkkaan. - - - No niin, se [kääpiö] sanoi, sinun kasvoillesi lankeaa kesäpäivän lempeä hohde. Samaan tapaan frontaalihaavi lämpenee sille lankeavien vaikutteiden virrasta ja lämpö välittyy nyt-siivilään. Siivilä härmistää kypärän yläosassa sijaitsevan menneisyyden, joka muuntuu usvamaiseen olomuotoon ja kohoaa olosuhteiden paineen vaikutuksesta runsaudensarviin. Runsaudensarvet lähtevät otsasta, kiertävät kypärän sivuja myöten ja kietoutuvat yhdeksi niskapalmikoksi, joka laskeutuu kypärän alaosaan. Siellä, nyt-siivilän alla, on tulevaisuuden alue, jonne lasketaan niskapalmikossa syntyneet toivonkuplapäästöt. Nämä kupla kohoavat ylös ja puhkeavat nykyisyyden siivilään, mistä taas syntyy olosuhteiden paine, joka saa labyrinttiseparaattorin tuottamaan vaikutteiden virtaa. Vaikutteiden virta vuorostaan hajoaa frontaalihaaviin, lämmittää nyt-siivilää ja uusintaa syklin energian. Se lämpö, jota kääpiö tarkoitti käyttäessään sanaa "lämmittää", ei ole sellaista kuin esimerkiksi tulen antama lämpö vaan pikemminkin sellaista kuin rakkauden lämpö. Se sanoi vain käyttävänsä minulle tuttua vertauskuvaa, että pystyisin kuvittelemaan prosessain. Myöskään vaikutteiden virta ei virtaa mihinkään, toivonkuplat eivät ole tarkkaan ottaen kuplia ja niin edelleen.
Monstradamus
No enpä voi kehua, että olisin käsittänyt kaiken.
No enpä minäkään. Varsinkaan, kun jotenkin olen päässyt ymmärrykseen, että kauhukypärä, johon ei mahdu päätä sisään, on Asteriskin päässä. Mutta luullakseni yritän ymmärtää liian konkreettisesti... (Pelevinillä on joku sähköinsinööritutkinto, josta se varmaankin saa etumatkaa noin häröjen mekaniikkojen keksimiseen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti