torstai 9. elokuuta 2012

Mount Usher Gardens

Tässä aivan toimittamattomana Irlannissa 24. heinäkuuta kirjoittamani kuvaus. Ilman ääkkösiä.

Huom! Varoitus! Ei-puutarhahulluista tämä saattaa olla tylsä! Jopa puutarhahulluista tämä saattaa olla tylsä.

Olimme eilen Mount Usherin puutarhassa. Ja vahingossa Glendaloughissa.

Voi.

Viimevuotinen retki Powerscourtiin oli elamys. Ja ehka sen japanilaisen puutarhan valona loistava vaahtera on edelleen ylitse kaiken, mita olen nahnyt ihmiskatten rakentamassa luonnossa. Ja talohan oli komea ja koko kokonaisuus oli elamys, erityisesti siksi, etten ennen ollut nahnyt vastaavaa.

Mutta eilen oli ekaa kertaa elamassani puutarhassa. Kirjaimellisesti. Paasylipun mukana sain pienen puutarhakierrosoppaan, johon on merkitty alueen polut ja niiden varsilta 87 erilajista harvinaista puuyksiloa. Toki lahes jokaista harvinaistakin puulajia edustaa useampi yksilo, mutta reittioppaaseen on merkitty valioyksilot. Lisaksi tietysti Mount Usherissa on lukematon maara myos vahemman harvinaisia puita (joita toden totta en tunnistanut). Yhteensa kasveja on n. 4500 eria.

Lahes koko Mount Usherin puutarha perustua puihin ja pensaisiin myos. Ne luovat suhteellisen tasaiseen maisemaan muodot. Ihmeellisien puiden kattamien polkujen ja tiheiden ja viidakkomaisten pensaistojen keskella avautuu aina yhtakkia valo ja nurmikentta ja kukkaset.

Olen taman asian suhteen nyt vahan sanaton.

No ensinnakin. Parkkialue oli tosi kaunis. Sita reunusti komeat perennapenkit ja pajuaita. Portista mentiin alueelle, jossa oli kahvila ja ravintola ja puutarhapuoti ja pari muuta liiketta. Ne muodostivat sisapihan, jossa tuoksui kukkivat puut ja pensaat ja jossa oli puutarhapoydat pitkin nurmea. Ja siella alueen kulmassa oli pieni koppi, josta saattoi ostaa 7 euron paasymaksun itse puutarhaan. 

Ja kopin vieressa oli kapea portti kivimuurissa. 

Ja portista nakyi paratiisi. 

Alaspain viettava kaytava, jonka ylitse taipui erimuotoisia ja erivarisen vihreita lehtia ja ruusuja ja liljoja, kaytavan paassa vihreana kohoava seina ja aavistus kukkien variloistosta. Kun astui portista sisaan, oli kuin huoneessa, jossa on vihreat seinat, alasviettava nurmilattia ja sisustuksena siroja puita ja pensaita tilaa reunustamassa seka sellainen kesakukkien loisto, etta sita ei kasittanyt.

Vihrean ja elavan muurin kulmasta meni portti seuraavaan tilaan, joka oli jo rajaamaton, mutta jota kuitenkin puiden ja pensaiden rytmi rajasi ja joka oli samanaikaisesti villia luontoa ja ihmiskaden rakentamaa. Sita kai voisi kuvata sanalla robinsoniaaninen. Mount Usherin puutarha on ehka vanhin William Robinsonin (1838 - 1935) inspiroima puutararha. Robinson kehitteli puutarha-ajatuksen, jonka mukaan puutarhaa rakennetaan luonnollisesti, yhteistyossa luonnon ja monivuotisten kasvien kanssa. Siis ei mitaan geometriaa, ei mitaan tolkuttoman kontrolloitua. Siispa robinsoniaanisessa puutarhassa voi kasvaa ns. arvottomat luonnonkasvit harvinaisuuksien rinnalla, on niittyja, puiden alla metsakasvistoa ja niin edelleen. Kaikki rehottaa periaatteessa vapaasti, kasvua vain ohjaillaan.

Joka tapauksessa siis vihreasta kesakukkapuutarhasta tultiin villimpaan puutarhaan, josta paasi kapeaa ruusujen valissa kulkevaa polkua kavelemaan viela vahan matkaa rinnetta alas. Ja sitten siina oli joki.

Joen yli meni silta. Sillalta naki ihmeellisen puutarhan koko sydamen. Vilkkaana ja levollisena viraavan matalan joen, jonka kirkkaan veden lapi naki pohjan kivet. Jokea oli porrastettu sielta taalta, se solisi ja kohisi rauhoittavasti, se virtasi tasaisena satiinina ja pehmeina pyorteina. Ja sita reunusti puiden muuri, puut taipuivat joen ylle. Ja molemmin puolin jokea puiden alla meni polku, polkua reunustavat kasvit heijastuivat vedesta.  Siella taalla oli geenimanipuloituja raparpereja, ihmista korkeampia, ja naiden mammuttikasvien kukinnot olivat ison miehen reiden kokoisia pulloharjoja. Ei niin perinteikkaan kauniita kasveja, mutta ihmeellisen elinvoimaa ja vihreytta uhkuvia ja lystikkaita. Joesta heijastui erityisesti Monet-henkisesti pastellisena pehmeana pilvena hortensiat. En ole koskaan oikein ymmartanyt hortensioita mitenkaan erityisen hyvin. Mutta nyt ymmarsin. Ne kukkivat jalkapallonkokoisia kukintojaan, vaaleanpunaisen ja lilan ja valkean eri savyissa, ne olivat kuin pastellimaalaus ja ne olivat suuria ja laajoja pensaita ja kesaisen joenvarren valo vihreassa varjossa. (Postikorteissa ja netissa jokikuvat ovat kaikki ruskakuvia, jolloin joen valo on tietystikin sita reunustavat puut.)

Joen ylitti monta siltaa. Jokea reunustava polku teki ihania mutkia, valilla se oli aivan veden rajassa, valilla se oli korkeammalla, valilla se sukelsi pensaisiin kauemmaksi joesta.

Etaampana joesta oli atsaleametsa ja eukalyptuksia ja seetria ja palmuja ja hyvanen aika kaikkea. 

Palmut reunustivat pitkaa ruohokaistaletta, jonka molemmin puolin kasvoi korkeat kesakukkapenkit ja ruusut ja ruusujen takan oli niitty ja koko alueella aurinko paistoi ja oli Monet'n puutarhan tuntua. Ruohokaytava paattyi puroon, joka laski jokeen, ja puron rannalla haikara suki itseaan ja tallusteli mielissaan. Purossa oli tietysti putous. Puron ylle kaartui tietysti puita. Puron toisella rannalla kohosi tietysti muuri ja kukkasia. Yleisesti ottaen puro oli sellainen, etta se sai maksan repeamaan kateudesta, silla puro ja joki rajasivat puutarhan keskella aluetta, jossa oli pieni (no, pieni ja pieni) kartano ja sen nurmikentta ja kukkaistutukset. Siella kartanossa asuu ihmisia. Keskella Mount Usherin puutarhaa! Sielta kartanon ovesta tuli harmaanutturainen rouva, joka lahti joenrantaa pitkin taluttamaan pienta terrieriaan. Ystäväni kanssa lohdutimme itseamme, etta kartanossa olisi kurja asua, koska puro ja joki kohisevat koko ajan makuuhuoneeseen ja koskaan ei ole hiljaista, ja pahimmillaan aurinkoisena paivana makuuhuoneen seinalle heijastuu joen kimallus, ja semmoinen on omiaan rasittamaan silmia.

Toisaalla puutarhassa oli lampi ja kokonainen pienten purojen kanaalisto. Ihastuttavinta oli, etta puroja ei oikeastaan nahnyt, ne vain kuuli. Niita reunusti molemmin puolin vehrea kasvusto, saniaisia, angervoja, mitakaikkea, ja kasvuston muodosta ja linjasta pystyi paattelemaan, missa purot menivat. Puroja ylitti matalat kiviset sillat, jotka olisi voinut ylittaa huomaamatta puroa, mutta auringon valke vedessa veti katseen alas, ja siina kasvuston alla oli suloinen vesi, joka siveli pienen sillan reunoja. Yhdessa kohtaa vesi oli niin suloinen, etta sita ei voinut oikein edes kestaa.

Oltuamme pari tuntia puutarhassa kavimme siella puotien ja kahvilan muodostamassa sisapihassa lounaalla. Sitten palasimme puutarhaan, kavelimme tunnin ja lopulta asetuimme wedding cake -puun alle nukkumaan nurmikolle, juuri sinne purojen keskelle. Aikamme levattyamme kiersimme vahan viela lempipaikoissamme ja sitten poistuimme. Lahdimme ajamaan kohti vuoria ja kotia (jonne paasi joko vuorien yli tai kiertamalla ne), ja Glendalouhgin risteyksessa ystavani kysyi, etta miten olis. Ja Glendaloughissa pistin paani vesiputoukseen.



Puutarhaesitteen takakansi. Klikkaa suuremmaksi!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti