Kärsivällisyys palkitaan.

HUOM! Varoitus! HUOM! Viesti saattaa sisältää epäsuomalaista itsekehua lähentelevää kielenkäyttöä, rehvastelua ja rahalla leveilyä!

Semmoinen kokonaisuus siitä tuli. (Käsittääkseni klikkaamalla saa suuremman kuvan.) Loppujen lopuksi maalaamiseen meni vain neljä päivää. Peura/kauris-seinään meni huomattavasti eniten energiaa ja se sai aikaiseksi klassisen alavartalon tunnottomuustilan, joka alkoi jostakin selän keskipaikkeilta. Kumma muuten, että tunnottomuudestaan huolimatta selkä kuitenkin esti nukkumasta seuraavana yönä :D

Näiden kuvien maalaaminen tuotti minulle suunnattomasti iloa. Vähän ihmettelinkin, miten ihmeessä niin paljon voi saada ihminen iloa muutaman possun ja muun elikon maalaamisesta. Kai se osittain johtui siitä, että onnistumisen ilo korostui, kun käytti itselleen vierasta tekniikkaa (ja maalasi oikeita eläimiä ja suhteellisen realistisesti, realistisuushan ei ole minulle tuttu aihepiiri). Vaikka olen yrittänyt alkaa opetella ajattelemaan, että voin ihan reippaasti sanoa olevani taitava piirustamaan, en kuitenkaan vielä kehtaa oikein väittää, että osaisin maalata (millään väreillä). Siksi oli aivan riemukasta, kun näki, miten sudista lähtevä omituinen ja hallitsematon sötkö alkoi muuttua järkeväksi ja paikoitellen mainioksikin tekstuuriksi. Voi hyvä tavaton, mitä sötkötystä se olikaan! Onneksi en ole helposti luovuttavaa sorttia!

Huomaan puhuvani nukkekotini pienistä seinämaalauksista yhtä vakavissani kuin Michelangelo Sikstuksen kappelin työurakasta (paitsi en tiedä, mitä ja miten Michelangelo kattomaalauksistaan on puhunut).

Tässä isot sarvipäiset nisäkkäät lähikuvassa. Voisin vihdoin tehdä itselleni selväksi, mitä elikkoa maalasinkaan. Mallina olevassa valokuvassa oli deer-eläimiä, mutta ''deer'' taitaa olla vähän liian väljä käsite, ainakin suurkaupunkien ulkopuolella eläville. Elikkä, oottakaas hetkinen... jaaha... maalasin näköjään odocoileus viriginianuksia. Parannusehdotuksia muuten noille puille? Eivätkö ne ole vähän tuota liian... kaameita? Niitä olisi vielä helppo korjailla ennen kuin seinät on rakennettu pystyyn. Tummemmaksi? Yhtenäisemmäksi? Vai yksityiskohtaisemmaksi? Vai kärsisikö niitä noin?

Lähikuva (alla) naisesta ja näätäeläimestä ja leijonasta. En meinaa mitenkään koskaan muistaa, onko tuo naisen sylissä oleva pieni söpö ja tappava eläin, joka puree lujaa, näätä vai kärppä. Mutta on se kärppä vissiin. Ainakin ikiluotettavan Wikipedian mukaan.

On toki rahvaanomaista levitellä näin rahojaan kaiken maailman ihmisille ja rehvastella omaisuudellaan, mutta ymmärtänette, että tässä tapauksessa tarkoitukseni on vain osoittaa mittakaavaa (muuta kuin 1:12) ja pohjustaa kohta seuraavaa lähikuvaa, että ymmärrätte olla armolliset, etten tuon naisen naamaa tönköllä sudillani ja kuivilla maaleillani ihan saanut yhtä hyväksi kuin Leonardo. Toki 1:1-työssä olisin hyvillä vehkeillä pystynyt parempaankin kuin Leonardo, se nyt on selvää! Edistys edistyy ja kuvataiteilijat kehittyy! Vakavasti todettuna sanottakoon, että naisesta tuli mielestäni ihan ok. Ei sen näköinen, että minä olisin sen maalannut (ikinä en mielestäni aikaansaa minunnäköistäni ihmismaalausjälkeä, jos maalaan suhteellisen realistisesti), mutta toimiva kuitenkin. Ja sen eteen tulee pylvässänky :D

Leijona taasen. Oi murheenkryynini leijona. Se on ihan symppis, mutta en osaa käsittää, mihin genreen se menee. Yritin hakea sille pietarilaisen kivileijonan kaunista katsetta, mutta se jotenkaan ei sujunut, ja väitän, että se johtuu siitä, että hivenenkin vähemmän kontrolloitu sudin käyttö olisi vetäissyt samalla kerralla leijonan molemmat silmät ja kuonon mustaksi. Jos jatkan tämän mittakaavan maalaamisia, voisin harkita uuden sudin ostamista. Ja sitten iso lähikuva:


Ja nyt ankat ja siat ja possut ja maasiat ja jänikset ja muut elävät ovat ihan katkeria, kun he eivät ole saaneet asiaankuuluvaa huomiota, jonka vuoksi tässä vielä heistä mittakaavakuvat. (Huom, raha on kaikissa kuvissa sama. En TODELLAKAAN rehvastele.)