Vanha majatalo

Seinämaalausten valmistuttua oli pakko alkaa heti kokeilla, millaiset ne ovat käytännössä. Olin vaikutelmaan niin tyytyväinen, etten tiennyt, miten päin oikein olisinkaan. Vaikutelmaan kun tulevaisuudessa lisätään tammenvärinen kattolaudoitus ja lattialaudoitus ja seinäparrut tai mitkälielaudat, niin lopputulos taitaa olla ylen lämmin ja kotoisa! (Seiniin tulevien lautojen paikat ovat ne lyijykynäviivojen merkkaamat kohdat, jotka näkyvät hyvin seinämaalausten lähikuvissa.)

Heti kun pääsin leikkimään noiden seinien muodostamassa tilassa, alkoi päässä jo ihan erillä lailla syntyä mielikuvia talon tulevista asukkaista ja sisustuksesta. Kuvien sisustus koostuu isosta nukkekodistani ryöstetyistä esineistä, ja vaikka ne ovatkin jokseenkin viktoriaanisia, uskoisin huoneen kokonaisvaikutelman tulevan olemaan vastaavalainen, vaikka lopullinen kalustus tuleekin olemaan eri aikakaudelta. Tekstiilien värimaailma kuitenkin tulee olemaan lämmin, vihreän ja punaisen kyllästämä.


Tykkään tuosta, miten seinämaalaukset ovat pitkin ja poikin ja huonekalujen takana vähän. En osannut arvata niitä piirtäessäni, että kokonaisuudesta tulisi näinkin tasapainoinen.

Mietin tässä jo vähän, että mitä jos pylvässängyn päädyssä ei olisikaan korkeaa panelointia... Vaan jospa kuitenkin tekisin sellaisen pylväskatossängyn, jossa ainoat seiniä peittävät elementit olisivat itse pylväät. Paitsi että jos haluan kirjoa siihen verhot? Hankalaa... (Tuo tekemäni tilkkutäkki silti sopii huoneeseen kuin nappi silmään, että ehkä luovun 1600-luvusta pelkästään tuon täkin vuoksi? Eeen kai?)
Hei, riemuitsen kuin pikkukakara! Mutta eikö ole oikeasti kivaa, että pesupöydän päällä ratsastaa nainen leijonalla? Ja että työskentelyä pöydän vieressä kannustaa pino eläimiä?

Kirjoituspöytä-kuvassa on muuten bongattavissa kaksi osaa maisterilahja-Reutter-posliinia ja sininen upouusi lasikannu!

Kuka on lukenut Elisabeth Goudgen kirjan Vanha majatalo? (The Herb of Grace, kirjoitettu joskus toisen maailmansodan jälkeen.) Joka on lukenut, saattaa heti hoksata, mistä minulle tuli idea ja mielikuva seinämaalauksille. (Äitini jo hoksasi, katsottuaan maalaamiani seiniä sekunnin.) Uskoakseni alitajuntani laittoi sen kirjan kuvauksien perusteella tekemään juuri noin, valkohäntäpeuroineen kaikkineen ja vihreine taustoineen. Ja nyt mietin kovasti, pitäisikö alitajunnan antaa tehdä loputkin kaikki tuossa talossa Vanhan majatalon tuottamien mielikuvien pohjalta. Vanha majatalo, tiedoksi heille, jotka eivät tunne sen historiaa osana lapsuuttani, on kirja, jonka pohjalta syntyi maailma, joka siirtyi minun ja pikkuveljeni leikkeihin ja joka ei koskaan ole irrottanut lumoavaa otettaan mielikuvituksestani. Kumma juttu, koska olin hyvinkin reilusti ala-asteikäinen, kun äitini luki kirjaa meille ääneen, ja kirja oli kaikkea muuta kuin lastenkirja. Aikuisista sodan traumoittamista ihmisistä se kirja kertoi, paitsi vielä enemmän metsästä ja maalaamisesta ja vanhasta majatalosta. Meitä lapsia se kirja kai lumosi lapsihenkilöiden kautta, joista kaksoset, Jose ja Jerry, olivat ylittämättömimmät. Ja mystisimmät. Voihan. Pitää mennä lukemaan sitä kirjaa. Heti.